Netgear Meural Canvas on kuvakehys, jossa voi näyttää omia kuvia tai maailman taideaarteita.
Netgear Meural Canvas II.

Netgearin älykkäässä kuvakehyksessä voi näyttää omia kuvia tai maailman taideaarteita.

© Netgear

Vuoden 2020 testivaliot

KotiMikron testipenkissä on punnittu vuoden 2020 aikana yli 200 tuotetta. Nämä viisi nousivat testivalioiksi ylitse muiden.

keskiviikko 16. joulukuuta 2020 teksti M. Østergaard Testitoimittaja


Elektroniikkatuotteissa, joista KotiMikro kirjoittaa, kehitys kehittyy tasaisen varmasti ja rauhallisesti, ja usein edellisen version tutulta pohjalta.

Esimerkiksi vuoden iPad-versio oli koko lailla 2019-version kaltainen, sillä uusi versio oli lähinnä tehokkaampi.

Eikä tässä mitään vikaa ole. Aika parantaa myös laitteita. Ei tarvitse kuin verrata viimeisintä mallia ensimmäiseen iPadiin vuodelta 2010.

Sellaisiakin tuotteita on, jotka lyövät ällikällä uutuudellaan.

Keksintöjä, jotka muistetaan

Tällaiset tuotteet tarjoavat jotain uutta ja mullistavaa, joka antaa ideoita myös muille valmistajille.

Poimimme kuluneena vuonna testaamistamme kaikkein innovatiivisimmat ratkaisut.

Nämä tuotteet yllättivät ja tekivät suuren vaikutuksen, ja ne varmasti myös inspiroivat muitakin valmistajia kokeilemaan rohkeasti jotain uutta.

> Lue myös: Vuoden parhaat keksinnöt

Meural Canvas II: Ripusta taidetta diginä seinälle

Meural Canvas II on langatonta yhteyttä käyttävä älytaulu, johon saa Meural-palvelun tilaamalla kuvia laajasta taidekirjastosta.

Älytaulussa voi myös esitellä omaa taidettaan ja valokuviaan yhdistämällä taulun kotiverkkoon.

Älytaulu osaa vaihtaa kuvaa, mutta käyttäjä voi myös siirtyä tiettyyn kuvaan liikuttamalla kättä laitteen anturien edessä.

> Lue Netgear Meural Canvas II:n arvio Testinurkassa

> Lue lisää Meural Canvas II -älytaulun ominaisuuksista ja tilattavasta taidekirjastosta

Arlo Pro 3 Floodlight Camera: Koko pihatien valaiseva valvontakamera

Arlo on laajentanut valvontakameroiden tuotesarjaansa kameran ja valonheittimen yhdistelmällä. 

Se osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi.

Arlo Pro 3 Floodlight Camera muistuttaa vasarahain päätä, paitsi että laitteessa on vain yksi silmä, nimittäin kameran linssi keskellä laitetta. 

> Lue myös: Mitä valvontakameralla saa valvoa?

Linssin molemmin puolin, valkoisen pinnan alla on voimakkaat valopaneelit. Arlon valvontakameraa ei ole helppo piilottaa, mutta selkeästi näkyville asetettu kamera saattaa toimia myös pelotteena.

> Lue Arlo Pro 3 Floodlight Cameran arvio Testinurkassa

Arlo Pro 3 Floodlight -valvontakamerassa on voimakas valopaneeli molemmin puolin linssiä
Arlo Pro 3 Floodlight Camera.

Valvontakamerassa on molemmin puolin linssiä valopaneeli, joka valaisee tehokkaasti.

© Arlo

Logitech Brio 4K Pro on tulevaisuuden vaatimukset täyttävä webkamera

Webkamerat olivat hetken jopa kortilla ja kauppiaat myivät eioota, kun korona pisti ihmiset etäyhteyksien taakse.

KotiMikrossa testatuista kameroista silmään pisti eniten Logitech Brio 4K Pro. 

Brio on heti käyttövalmis, kun kameran on kiinnittänyt pidikkeellä näytön yläreunaan ja liittänyt kameran johdon tietokoneen usb-porttiin.

Brio pystyy toistamaan erittäin suurta 4K-tarkkuutta, jota vain uudemmat näytöt tukevat. 4K-tarkkuus tarkoittaa kahdeksaa miljoonaa pikseliä, mikä on neljä kertaa enemmän kuin monien nykyisten näyttöjen käyttämä full hd -tarkkuus. 

Logitechin verkkokamera täyttää siis hyvin tulevaisuuden vaatimukset.

> Lue Logitech Brio 4K Pro -kameran arvio Testinurkassa

Patjan alle laitettava unimittari

Huipputekninen Withings Sleep Analyzer -unimittari on hieman kallis tuttavuus, mutta vastineeksi saa todella hyödyllisen työkalun unen seurantaan.

Käyttöönotto tapahtuu nopeasti ja vaivattomasti Withings Health Mate -puhelinsovelluksen avulla. Sen jälkeen matto laitetaan sänkyyn petauspatjan alle, minkä jälkeen unimittari huolehtii itsestään.

Yön aikana kerätyt tulokset voi lukea aamulla Health Mate -sovelluksesta.  

Unimittari seuraa jatkuvasti sykettä ja jakaa unen sykleihin: kevyeen, syvään ja REM-uneen. 

Sovelluksesta näkee unisyklien lisäksi esimerkiksi yöunen kokonaiskeston ja yön aikana tapahtuvat heräämiset. 

Sovelluksessa on toisin sanoen kaikki tarvittava tieto unen laadusta, ja sille annetaan jopa arvosana asteikolla 0–100, jossa 100 tarkoittaa optimaalista unta.

> Lue Withings Sleep Analyzer -unimittarin arvio Testinurkassa

Withings Sleep Analyzer on laadukas unimittari, jonka sovellukseen siirtämät tiedot ovat yksityiskohtaisia ja kattavia.
Withings Sleep Analyzer.

Unimittarin sovellukseen siirtämät tiedot ovat yksityiskohtaisia ja kattavia.

© Withings

Ring Video Doorbell 3: Näet aina, kuka on ovella, vaikka et olisikaan kotona

Älykkäässä kodissa pitää myös ovikellon olla liitettynä verkkoon. Ringin wifi-ovikello on vankkatekoinen ja näppärä rakenteeltaan.  

Keskeistä laitteessa on se, että käyttäjä pystyy näkemään, kuka ovikelloa soittaa, tai mitä oven edessä tapahtuu.

Ovikellon soittoon voi vastata omasta sijainnista riippumatta, ja ovella olevan kanssa voi puhua puhelinsovelluksen kautta.

> Lue Ring Video Doorbell 3:n arvio Testinurkassa

Ring Video Doorbell 3
Ring Video Doorbell 3.

Älykäs ovikello sisältää käteviä toimintoja. Käyttäjä saa sijainnistaan riippumatta aina tiedon, kun joku on kotiovella.

© Ring

Ehkä sinua kiinnostaa...