YouTuben saa näppärästi soimaan taustalla.

YouTuben saa näppärästi soimaan ilman että sovelluksen tarvitsee olla esillä.

Laita YouTube soimaan taustalla

YouTube on suosittu palvelu musiikin kuunteluun. Pienellä tempulla sovelluksen saa soimaan taustalle.

tiistai 2. toukokuuta 2017 teksti T. Simonsen

YouTube on suosittu palvelu erityisesti videoiden katseluun, mutta palvelusta kuunnellaan myös paljon musiikkia.

toisin kuin esimerkiksi Spotify-palvelua käyttäessä YouTuben sovellus pitää olla esillä musiikkia kuunnellessa, joten puhelimen muu samanaikainen käyttö pysäyttää toiston.

Pienellä tempulla YouTuben saa kuitenkin soimaan taustalla.

Niksi piilee siinä, että YouTube avataankin selaimeen. Temppu toimii Androidissa ja iOSissa.

Tee näin Androidissa:

  1. Lataa ja asenna Firefox-selain sovelluskaupasta tai käytä asennettuna oleva Chromea (versio 54 tai uudempi).
  2. Siirry YouTube-palveluun
  3. Hae haluamasi musiikkivideo
  4. Valitse asetuksista (oikean yläkulman kolme pistettä) Työpöytä tai Desktop selaimesta riippuen. Valitse tietokoneversio, käynnistä musiikkivideon toisto ja sulje selain painamalla puhelimesi Koti-painiketta. Jos toisto pysähtyy Chromessa, pyyhkäise ylhäältä esiin ilmoitukset ja paina toistopainiketta.

Tee näin iPhonessa:

  1. Avaa Safari ja siirry YouTube-palveluun
  2. Paina Safarin oikean yläkulman päivityspainiketta ja valitse Pyydä työpöytäversio
  3. Hae haluamasi musiikki
  4. Käynnistä toisto ja sulje selain painamalla Koti-painiketta.
  5. Pyyhkäise toimintokeskus alareunasta esiin ja tuo soitin esiin pyyhkäisemällä vasemmalle. Käynnistä kuuntelu toistopainikkeella, niin voit kuunnella YouTubea ikään kuin kuuntelisit laitteellasi olevaa musiikkia

Saat tablet-näppäimistön KotiMikron mukana 

Nyt saat KotiMikron mukana kätevän tablet-näppäimistön, jolla voit korvata taulutietokoneesi hankalan virtuaalinäppäimistön. Käytännöllinen bluetooth-näppäimistö vastaa mitoiltaan taulutietokonetta. Näppäimistö mahtuu hyvin laukkuun ja painaa vain 350 grammaa. 

Näppäimistö yhdistetään helposti bluetooth-tekniikan avulla tablet-laitteeseen tai älypuhelimeen. Oikeilla näppäimillä kirjoittaminen on ilo verrattuna kosketusnäytön hankalaan näppäimistöön. Näppäimistön yläreunassa on syvennys, joka pitää tabletin tai puhelimen paikallaan ja sopivassa kulmassa kirjoittamisen aikana. 

Näppäimistön arvo on 39,90 euroa, mutta nyt saat näppäimistön ja neljä KotiMikroa yhteishintaan vain 21,90 eurolla.

Ehkä sinua kiinnostaa...