YouTube on suosittu videopalvelu, jossa voi katsella ja kuunnella kaikkea mahdollista 1970-luvun megakonserteista ruuanlaittoon.
YouTuben videovalikoima on valtavan laaja, ja kaiken lisäksi palvelua voi käyttää maksutta. Google-tilin kautta kirjautunut käyttäjä voi muun muassa tilata kanavia ja kerätä listaa myöhempää katselua varten, eikä vieläkään maksa mitään.
Palvelusta on kuitenkin saatavana myös maksullinen versio.
YouTube Music Premiumin kuukausimaksulla muun muassa välttää mainokset ja palvelua voi kuunnella ilman nettiä.
Ja maksamalla pari euroa lisää saa YouTube Premium -version, joka sisältää sekä YouTuben että YouTube Music -palvelun.
Mutta miksi maksaa, jos palvelua voi kerran käyttää myös ilmaiseksi?
YouTube Premium: Tätä saa
YouTube Premium sisältää ominaisuuksia, joita YouTuben perusversiossa ei ole.
Edellä mainittu mainoksettomuus estää, sen että mainos droppaa tunnelman kesken konserttifiilistelyn.
Premium-versiolla voi myös ladata musiikkia offline-toistoa varten. Musiikin lisäksi soittolistat voi tallentaa sovellukseen.
Tallennusominaisuudesta on hyötyä varsinkin, jos aikoo matkalle, eikä halua käyttää puhelimen dataliikennettä videoiden katsomiseen tai musiikin kuunteluun.
YouTube Premiumilla musiikkia voi kuunnella myös näyttö suljettuna ja videot pyörivät taustalla, vaikka käynnistäisi toisen sovelluksen.
Lisäksi YouTubella on suoratoistopalveluiden tavoin omaa tuotantoa, sarjoja ja elokuvia, jotka ovat Premium-asiakkaiden katsottavissa.
LUE MYÖS: Mikä on sinun suoratoistopalvelusi?
YouTube Music on osa Premiumia
YouTube Premium sisältää YouTuben lisäksi YouTube Music Premium -palvelun.
YouTube Music Premium on musiikin suoratoistopalvelu, jossa voi kuunnella miljoonia kappaleita, luoda soittolistoja ja tallentaa musiikkia kuunneltavaksi offline-tilassa.
Premium-käyttäjän ei tarvitse katsella mainoksia. YouTube music Premiumin voi myös hankkia erikseen, jos haluaa käyttää vain musiikkisovellusta.
LUE MYÖS: Mitä musiikin striimaus maksaa?
Testinurkka kokeili YouTube Music Premiumia. Lue arvio täällä.
YouTube Premium: Tämän se maksaa
YouTube Premium maksaa 12 euroa kuukaudessa.
Pelkkä YouTube Music Premium maksaa 10 euroa kuukaudessa.
Molemmissa on kuukauden maksuton kokeilujakso, ja palvelu lähettää muistutuksen seitsemän päivää ennen kokeilujakson päättymistä.
YouTube Premiumista on saatavana myös opiskelija- ja perhepaketti. Opiskelijahinta on seitsemän euroa kuukaudessa.
Perhepakettiin, joka maksaa 18 euroa kuukaudessa, voi liittää viisi muuta vähintään 13-vuotiasta perheenjäsentä.
Näin hankit YouTube Premiumin
YouTube on Googlen palvelu, jonka Premium-version käyttöön tarvitaan Google-tili.
- Avaa YouTube Premiumin verkkosivu ja valitse Kokeile maksutta, niin pääset rekisteröimään kuukauden maksuttoman kokeilujakson.
- Alempana sivulla on linkki, josta pääsee perhe- tai opiskelijapaketin valintaan.
- Kirjaudu tarvittaessa Google-tunnuksillasi ja anna sitten maksukortin tiedot.
LUE MYÖS: Näin luot Google-tilin