Tekoäly korvaa Wordin synonyymisanaston

Oletko vienyt painetun sanakirjan varastoon ja korvannut sen Wordin omalla synonyymisanastolla? Sitten on aika kaivaa pölyttynyt sanakirja taas esiin, sillä Wordin sanastosta luovutaan pian.

Wordin sisäänrakennettu synonyymisanasto on oiva työkalu, jolla saa vaihtelua kirjoittamiseen. Microsoftilla on kuitenkin omat suunnitelmansa, ja ominaisuus on poistumassa käytöstä.

Wordin sisäänrakennettu synonyymisanasto on oiva työkalu, jolla saa vaihtelua kirjoittamiseen. Microsoftilla on kuitenkin omat suunnitelmansa, ja ominaisuus on poistumassa käytöstä.

© Shutterstock / Lyubov Levitskaya

Voisi sanoa, että on ärsyttävää ja typerää, että Word on menettämässä yhden hyödyllisimmistä ominaisuuksistaan.

Pian ei voi enää etsiä vaikkapa sanaa ”ärsyttävä” ohjelman omasta sanastosta, sillä se poistetaan kohta Wordista kokonaan.

Suosittu toiminto liitetään nyt pitkään luetteloon ominaisuuksia ja ohjelmia jotka Microsoft on päättänyt poistaa joko Windowsista tai yhtiön toimisto-ohjelmista.

Niille meistä, jotka ovat tottuneet etsimään synonyymejä Wordia käyttäessään, yhtiön korvike sanakirjalle on vain laiha lohtu.

Korvataan tekoälyllä

Microsoft on jo aloittanut sekä synonyymisanaston että Älykäs haku -ominaisuuden poistamisen. Jälkimmäisellä voit hakea lisätietoja Wordin korostetuista sanoista toimistopaketeissa. Älykäs haku on englanniksi nimeltään Smart lookup, ja Microsoftin verkkosivustolla todetaan, että ominaisuus on suljettu ja poistettu käytöstä 1. tammikuuta 2025 alkaen.

Mitä sitten tarjotaan tilalle?

Saat avuksi Microsoftin tekoälyn, jota yhtiö kutsuu Copilotiksi. Se ottaa pian haltuunsa kaikki keskeiset toiminnot sekä Windowsissa että Office-paketissa.

Vastaavasti Microsoft on lisännyt Copilotin tuttuihin Windows-sovelluksiin, kuten Paint- ja Kuvat-sovelluksiin. Tekoälytoiminnot on lisätty jo kauan sitten Microsoft 365 -toimistopakettiin.

Mikäli tilaat Microsoftin toimistopakettia Microsoft 365, joka on nyt nimetty Microsoft 365 Copilotiksi, olet jo menettänyt mahdollisuuden etsiä sanoja Älykkäälla haulla. Kun valitset sanan, siirryt sen sijaan Copilotiin.

Olet varmaankin tottunut siihen, että voit napsauttaa sanaa hiiren kakkospainikkeella Wordissa, siirtää hiiren alaspäin kohtaan Synonyymit ja valita sitten luettelosta sanoja, joilla on sama merkitys. Tämä toiminto on jo vuosia varmistanut monipuolisen kieliasun omissa teksteissä.

Jatkossa täytyy tottua käyttämään Wordia ilman sanastoa. Kun valitset jonkin sanan, Word avaa Copilotin ja tarjoaa sinulle mahdollisuuden etsiä lisätietoja. Voit pyytää tekoälyä ehdottamaan sanoja, joilla on samankaltainen merkitys. Nähtäväksi jää, pystyykö tekoäly tekemään sen tuhlaamatta aikaasi ylimääräiseen sanahelinään.

Jo asennettuja Office-pakettejakin muokataan

Mikäli koneeseesi on asennettu Microsoft Officen perinteinen versio – kuten Office 2019 – saat virheilmoituksen, kun yrität etsiä sanaa Älykäs haku -toiminnolla.

Niin käy, vaikka asennetut toimistopaketit eivät voi tarjota Copilotia korvaavana vaihtoehtona. Tämä osoittaa, että yhtiön pääpaino on jo tilauspohjaisissa toimistopaketeissa eli verkkoversioissa.

Toisaalta vanhanaikainen synonyymisanasto on edelleen käytettävissä Word 2019:ssä ja sitä aikaisemmissa versioissa, mutta emme vielä tiedä, pysyykö tilanne ennalleen.

Vaihda parempaan vaihtoehtoon

Jos haluat varmistaa, että voit jatkossakin löytää synonyymejä sanoille, suosittelemme parempaa vaihtoehtoa Wordille.

Ilmainen toimistopaketti LibreOffice, jonka voit ladata alla olevasta linkistä, sisältää edelleen tekstinkäsittelyohjelma Writerin synonyymisanaston. Eikä tiedossa ole, että tämä muuttuisi.

Lisäksi vältyt tekoälyn ehdotuksilta silloin, kun haluat vain rauhassa työstää tekstiäsi.