Tutkimus- ja konsulttiyhtiö Gartnerin uusien tilastojen mukaan matkapuhelinten myynti on vähentynyt maailmanlaajuisesti 20,2 prosenttia vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen aikana verrattuna samaan ajanjaksoon viime vuonna.
Eniten on ottanut takkiinsa kiinalainen mobiilijätti Huawei, jonka myynti romahti 27,3 prosenttia verrattuna vuoden 2019 ensimmäiseen neljännekseen.
Samsungin puhelinkauppa väheni 22,7 prosenttia samana ajanjaksona, mutta yhtiö on silti markkinaykkönen 18,5 prosentin osuudellaan.
Kiinalainen Xiaomi on ainoana isompana puhelinvalmistajana kasvattanut myyntiään. Yhtiön myynti kasvoi 1,4 prosenttia verrattuna samaan ajanjaksoon viime vuonna.
Suomessa vahva alkuvuosi
Tietokoneiden kysyntä on kasvanut 33 prosenttia, mutta Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan tietokoneiden myynti on vähentynyt, koska kauppoihin ei saada uusia tuotteita.
Suuren kysynnän ja toimitusvaikeuksien takia moni on jäänyt myös ilman etätyössä tarvittavia oheislaitteita, kuten webkameroita.
Lue lisää: Webkamerat viedään nyt käsistä
Gartnerin mukaan tietokoneiden myynti laski vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen aikana 12,3 prosenttia verrattuna samaan ajanjaksoon 2019.
Suomessa oli kuitenkin Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:n kodintekniikkaindeksin mukaan kodintekniikan kaupassa vahva alkuvuosi.
Tietokoneita ja älypuhelimia ostettiin kotiin runsain mitoin
Kodin elektroniikan, tietotekniikan, mobiililaitteiden sekä isojen ja pienten kodinkoneiden myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhteensä 10,6 prosenttia verrattuna vuoteen 2019.
Tietokoneiden myynti kasvoi 23,1 prosenttia, ja niitä ostettiin 108 722 kappaletta, eli 29,0 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Älypuhelimia ostettiin 464 006 kappaletta. Edellisvuoden jaksoon verrattuna lisäystä tuli kuitenkin vain prosentin verran.
Nouseeko elektroniikan hinta?
Koronakriisin vaikutusta elektroniikan tarjontaan ja hintoihin on vielä liian aikaista arvioida tarkasti.
Mutta arvailla aina voi.
Jo ennen kuin korona pisti niin sanotusti ison kioskin kiinni, moni kiinalaistehdas ehti jo panna lapun luukulle ja lähettää työntekijät kotiin. Moni näistä tehtaista toimi Applen ja muiden suurten valmistajien alihankkijoina.
Valmistajilla voi nyt olla hankalaa saada valmiita tuotteita jakeluun, ja jos tarjonta on kysyntää vähäisempää, seuraava televisiosi tai puhelimesi hintalappu voi yllättää ikävästi.