Koronavirusta käytetään syöttinä huijausviesteissä

Tietoja yritetään kalastella huijausviesteillä, joissa luvataan ohjeita koronavirukselta suojautumiseksi.

Koronavirus syöttinä huijausviesteissä

Rikolliset ovat nyt keksineet käyttää Kiinassa riehuvaa ja muuallekin maailmaan levinnyttä koronavirusta syöttinä tietojenkalasteluviesteissä.

tiistai 4. helmikuuta 2020 teksti Henning Dadkhah Rasmussen


Rikolliset eivät aikaile hyödyntää ajankohtaisia asioita lyödäkseen rahoiksi erilaisilla huijauskampanjoilla.

Nyt netissä operoivat kriminaalit ainekset ovat keksineet käyttää Wuhanin koronavirusta syöttinä tietojenkalasteluviesteissä.

> Lue myös juttumme koronaviruksen alueellista leviämistä esittelevästä virtuaalikartasta

Älä avaa oudon viestin linkkejä

Brittiläinen tietoturvayhtiö Mimecast varoittaa uudentyyppisistä kalasteluviesteistä, joiden vedätys perustuu maailmalla leviävään koronaviruksen pelkoon.

Liikkeellä on huijausviestejä, joiden lähettäjäksi on merkitty singaporelainen lääkäri ja virustutkija. 

Viestissä kehotetaan lukemaan liitteenä oleva tiedosto, joka käsittelee koronaviruksen liittyviä turvatoimia. 

Kyseessä on kuitenkin liitteeksi naamioitu linkki sivustolle, jolla yritetään kalastella tietoja tai jolta voi asentua haittaohjelma, jos käyttäjä avaa linkin. 

Tähänkin pätee perusohje: Epäilyttävien ja outojen viestien linkkejä ei pidä koskaan avata.

Alla on näyte huijausviestistä:

Tietoja yritetään kalastella huijausviesteillä, joissa luvataan tietoa koronaviruksesta.
© Mimecast

Huijausviestin yhdessä variantissa kehotetaan lukemaan ohjeita koronavirukselta suojautumiseksi, mutta linkki ohjaakin sivustolle, jolla joko kalastellaan maksukortti- ja muita tietoja tai jolta tartutetaan haittaohjelma käyttäjän koneelle.

Klassinen kalastelukeino

Mimecastin turvallisuusjohtaja Francis Gaffney kertoo Wired-julkaisulle, että tietojenkalastelijat aktivoituvat usein juuri maailmanlaajuisten tapahtumien yhteydessä.

"Tällöin verkkorikolliset etsivät mahdollisuuksia käyttää haavoittuvien ihmisten hämmennystä ja saada heidät napsauttamaan linkkejä, koska he ovat epätietoisia."

> Lue : 6 keinoa suojautua roskapostilta ja huijausviesteiltä

10 haittakoodia sisältävää tiedostoa

Tietoturvayhtiö Kasperskyn tutkijat ovat myös havainneet rikollisten reagoineen ajankohtaiseen viruskohuun. 

Kasperskyn tutkijat ovat löytäneet 10 haittakoodia sisältävää tiedostoa, jotka on naamioitu Wuhanin koronaviruksesta tiedottaviksi asiakirjoiksi. 

Haittakoodin sisältäviä tiedostoja on naamioitu PDF-, MP4- ja DOCX-tiedostoiksi, jotka leviävät huijausviestien liitetiedostoina.

Viestin liitteitä tai linkkejä ei pidä koskaan avata, jos viesti tulee tuntemattomalta lähettäjältä. Tutultakin lähettäjältä on hyvä ensin varmistaa, että tämä on oikeasti lähettänyt kyseisen viestin, jos se tulee pyytämättä.

Kaspersky arvioi, että koronavirukseen liittyvät huijaukset ja haittaohjelmat lisääntyvät jatkossa, koska asia on niin ajankohtainen.


Ehkä sinua kiinnostaa...