Kansallisen pelipäivän tarkoitus on saattaa lapsia ja aikuisia pelaamaan yhdessä ja keskustelemaan pelien merkityksestä ja vaikutuksista. Pelipäivänä pelataan kaikenlaisia pelejä, niin perinteisiä lauta-, kortti- ja seurapelejä kuin digitaalisiakin pelejä.
Kansallinen pelipäivän yhteydessä järjestetään valokuvauskilpailu, johon voi osallistua lähettämällä peliaiheisen kuvan Kansallisen pelipäivän Facebook-sivulle. Tykätyimmät kuvat palkitaan peliaiheisilla palkinnoilla.
Kansallista pelipäivää on alettu viettää Suomessa kirjastojen aloitteesta vuonna 2009. Viime vuonna pelipäivään osallistui 21 kirjastoa, tänä vuonna kaikille avoimia tapahtumia on ilmoitettu Kansallisen pelipäivän verkkosivuille yli 50, Kemijärveltä Kotkaan ja Porista Joensuuhun. Yleisölle avoimien tilaisuuksien lisäksi pelipäivää vietetään myös mm. kouluissa, nuorisotaloilla ja Mannerheimin lastensuojeluliiton perhekahviloissa. Kuka tahansa voi myös järjestää oman tapahtuman ja ilmoittaa siitä Kansallisen pelipäivän sivuilla. Kansallista pelipäivää vietetään samaan aikaan kaikissa Pohjoismaissa. Vuoden 2012 alussa toimintansa aloittanut Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus osallistuu Kansallisen pelipäivän koordinointiin Suomessa.
Koko perhe oppii mediasta Annantalon pelipäivässä Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Mediakasvatuskeskus Metka järjestävät kansallisena pelipäivänä lauantaina 10.11. koko perheen pelitapahtuman klo 12–16 Annantalolla Helsingin Kampissa. Maksuton tapahtuma on suunnattu perheille, joissa on esikoulu- ja alakouluikäisiä lapsia.
Annantalon pelipäivässä lapset ja vanhemmat pelaavat yhdessä tietokonepelejä, suunnittelevat omia pelihahmoja, testaavat Ipadeja, miettivät mediankäyttöön liittyviä pelisääntöjä ja oppivat mediakriittisyyttä. Vanhat lautapelit voi tuoda vaihtoon pelinvaihtopisteelle tai suunnitella kokonaan uuden lautapelin vaikka isänpäivälahjaksi. Tapahtumassa kuljetaan mediarastilta toiselle, joiden tehtäviä ohjaavat MLL:n ammattilaiset mediakasvatuskouluttajat.
”Vanhemmilla on mahdollisuus kysyä ohjaajilta mitä vain perheen mediankäytöstä. Usein vanhempia mietityttää, pelaako lapsi liikaa tai minkälaisia sääntöjä pelaamisella tulisi kotona olla. Moni kaipaa yksinkertaisesti tukea ja opastusta, mitä lasten suosimat pelisivut oikein sisältävät. Lapset taas nauttivat, kun koko perhe pelaa ja viettää aikaa yhdessä”, hankekoordinaattori Leena Kuoppa-aho kuvaa.
Toimintaradan ideana on herättää vanhempien kiinnostus lasten mediankäyttöä kohtaan ja antaa heille valmiuksia ohjata lasten turvallista median kulutusta. Tavoitteena on myös vahvistaa lasten omaa medialukutaitoa- ja mediatuottamista. Tärkeintä on koko perheen yhdessä toimiminen ja tekeminen.
Tapahtuma on osa Mainiot Mediaperheet -mediakasvatushanketta, joka on suunnattu varhaiskasvatusikäisille ja heidän vanhemmilleen. Yhteishanketta toteuttavat Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry, Mediakasvatuskeskus Metka ry ja Suomen Vanhempainliitto ry.
Mainiot Mediaperheet -tapahtumia järjestetään syksyn aikana eri puolilla Suomea elokuvateattereissa, museoissa ja kirjastoissa. Toimintarata on nettisivuilta löytyvien ohjeiden avulla toteutettavissa esimerkiksi koululla, päiväkodissa, museossa, kirjastossa tai lastentapahtumassa.