Nettikamera kuuluu nykyisin käytännössä kaikkien kannettavien tietokoneiden vakiovarustukseen.
Pöytätietokoneeseen voi puolestaan hankkia yksinkertaisen peruskameran jo parillakymmenellä eurolla.
Yhdysrakenteiset kamerat ja markettien edullisimmat mallit eivät kuitenkaan yleensä ole ominaisuuksiltaan kummoisia, joten parempaa kuvanlaatua kaipaavan kannattaa panostaa hieman hintavampaan mallistoon.
Perustasonkin webkamera yltää täyden teräväpiirtokuvan vaatimaan 1920 x 1080 kuvapisteen tarkkuuteen.
Laitteiden kuvanlaadussa voi silti olla yllättävän suuria eroja. Tämä kävi myös ilmi viimeisimmässä KotiMikron tekemässä webkameroiden testissä.
Korona kasvatti webkameroiden kysyntää
Webkameroiden suosio kasvoi räjähdysmäisesti vuonna 2020, ja suosio on jatkunut myös tänä vuonna, sillä suuri osa maapallon väestöstä joutuu viettämään paljon aikaa kotona.
Etätyöt ja yhteydenpito ystäviin ja sukulaisiin on saanut ihmiset hankkimaan webkameroita videoneuvottelujen ja videopuhelujen käymistä varten.
Huippu nähtiin keväällä 2020, kun koronaviruksen aiheuttama eristystilanne sai webkameroiden myynnin niin hurjaan kasvuun, että osa kaupoista joutui myymään eioota.
Webkamerat testissä
KotiMikron numerossa 5/2021 on testissä kuusi webkameraa, jotka eroavat toisistaan niin hinnan kuin ominaisuuksien suhteen.
Testissä oli lähtökohtana kameroiden soveltuvuus videopuheluihin. Jos kamerassa oli käteviä lisätoimintoja, kuten esimerkiksi kasvojentunnistus, myös niitä testattiin.
Matkan varrella huomasimme, miten surkeita kannettavien tietokoneiden yhdysrakenteiset webkamerat ovatkaan. Kuvanlaatuun tuli merkittävä parannus, kun tietokoneeseen liitettiin erillinen webkamera.
> Lue myös: Näin järjestät kokouksen netissä
Kirjaudu Windows 10:een kasvojentunnistuksen avulla
Opimme myös arvostamaan Windows 10 -pöytätietokoneessa olevaa Windows Hello -toimintoa, jonka ansiosta tietokoneelle voi kirjautua pelkästään tuomalla kasvonsa webkameran eteen.
Kun Windows Hello -toimintoon ehti tottua, tuntui salasanan naputtelu tietokoneelle kirjautumista varten jotenkin hankalalta ja vanhanaikaiselta.
Testin edullisin webkamera maksaa noin 40 euroa. Kalleimmasta joutuu pulittamaan 270 euroa. Vastineeksi saa laadukasta jälkeä jopa 4k-tarkkuudella.
> Lue webkameroiden suurtesti Etunurkka-palvelussa
> Lue myös: 3 nokkelaa tapaa käyttää webkameraa