Tuleeko Edgestä Chromium?

Tekeekö Microsoft Edgestä Chromiumin?

© Uday Krk

Tuleeko Edgestä Chromium?

Microsoft paljasti viime vuoden lopulla, että vuoden 2019 versio Windows 10:n Edge-selaimesta perustuu Chromium-selainprojektin moottorille – mutta mitä se tarkoittaa käytännössä?

maanantai 21. tammikuuta 2019 teksti M. Haverholm


Microsoft on vuosikausia kehittänyt selaimensa alusta asti itse, ensin Internet Explorerin ja sitten Edgen. Nyt yhtiö on kuitenkin valinnut toisen tien.

Vuoden 2019 Edge perustuu Googlen kehittämään avoimen lähdekoodin Chromium-selainprojektiin.

Avointa lähdekoodia Microsoft on toki hyödyntänyt jo aiemmin, muun muassa mobiiliselaimessaan.

Mutta mikä Chromium oikein on?

Chromium ja Chrome – miten ne eroavat?

Google julkaisi Chrome-selaimensa vuonna 2008, ja samalla yhtiö esitteli Chromium-selaimen. 

Chromium muistuttaa paljon Chromea, mutta joitain eroja nidien välillä on, kuten mun muassa seuraavat:

  • Chrome päivittyy automaattisesti – toisin kuin Chromium.
  • Chrome tukee automaattisesti useiden videomuotojen toistoa. 
  • Chromeen voi asentaa laajennuksia vain Chrome Web Storesta.
  • Chromium on avoimen lähdekoodin selainprojekti, joten sen koodi on kaikkien saatavilla, ja Chromium-moottorin ympärille voi rakentaa oman selaimen.
> Lue myös: Microsoft kehittää uutta Edge-versiota

Chromium on käytössä monissa ohjelmissa

Chromium-pohjainen selain

Myös Samsungin mobiiliselain perustuu Chromium-alustalle.

Chrome siis perustuu Chromium-moottorille, johon on lisätty ominaisuuksia.

Kuka tahansa voi hyödyntää Chromiumin avointa lähdekoodia ja kehittää sen pohjalta haluamansa kaltaisen selaimen.

Chromium-selainprojektia ovat hyödyntäneet selaimissaan monet yhtiöt. Esimerkiksi Opera-selain, Samsungin älypuhelinten mukana tuleva selain, Amazonin Kindle-lukija ja yksityisyyttä painottava nopea Brave-selain perustuvat Chromium-koodille.

Chromium toimii myös selaimena

Chromiumia voi käyttää myös kuten mitä tahansa selainta.

Chromium on eräänlainen Chromen riisuttu versio, joka myös kuluttaa vähemmän tietokoneen resursseja kuin Chrome. 

Chromiumia käyttäessä pitää muistaa ladata päivitykset, jotta selaimen tietoturva pysyy ajan tasalla.

> Lue lisää selainasiaa täältä

Chromium-selain

Myös Chromiumin logo muistuttaa Googlen Chrome-selaimen logoa.

Chromium-koodi laajentaa Edgeä

Tarkempaa tietoa ei vielä ole, kuinka laajalti Microsoft aikoo käyttää Chromium-koodia Edgessä. 

Odotettavissa kuitenkin on, että Edgeen tulee saataville aikaisempaa selvästi laajempi valikoima laajennuksia ja lisäosia. 

Chromiumille perustuvassa selaimessa voidaan periaatteessa käyttää kaikkia laajennuksia ja lisäosia, jotka ovat saatavana Chrome Web Storessa. Ja koska Chrome on maailman suosituin selain, sille on myös saatavana valtava määrä laajennuksia.

Vaikka Microsoft ei toisikaan Edgeen mahdollisuutta ladata laajennuksia suoraan Googlen kaupasta, tulee sekä Chromessa että Edgessä toimivien lisäosien tekeminen helpommaksi yhteensopivan Chromium-alustan ansiosta.

Ehkä sinua kiinnostaa...