Google tarkistaa koronarokotetta koskevat haut
Koronarokote.

Koronarokotteet ovat vähitellen tulossa, mutta nyt kannattaa varoa rokotteita koskevia valeuutisia. 

© Shutterstock

Google tarkistaa koronarokotetta koskevat haut

Google pyrkii varmistamaan, etteivät koronarokotetta koskevat virheelliset uutiset aiheuttaisi turhaa hämmennystä.

torstai 17. joulukuuta 2020 teksti M. Lorentsen


Google on koronapandemian alusta asti avustanut viranomaisia taistelussa koronavirusta vastaan, esimerkiksi tartuntojen jäljittämisessä.

Nyt teknologiajätti lataa uudet aseet koronan vastaiseen taisteluun.

Tilanteessa, jossa koronarokotteita otetaan vihdoin vähitellen käyttöön, on vaarana koronarokotteita koskevat valeuutiset, joita leviää suuria määriä.

Tähän Google pyrkii puuttumaan uudella hakuominaisuudella, jolla torjutaan koronarokotteita ja -rokotuksia koskevia virheellisiä uutisia, joita aihetta koskeva Google-haku voi tuoda esiin.

LUE MYÖS: Karttasovellus näyttää kuntasi koronatilanteen

Näin Googlen faktantarkistus toimii

Googlen koronahakuihin tekemä faktantarkistus kohdistuu esimerkiksi hakuihin, joissa etsitään rokotuspaikkaa, tietoa rokotuksen ottamisesta tai tietoa koronarokotteesta yleensä.

Ideana on, että esimerkiksi hakusana "koronarokote" tuottaisi osumaluettelon, jossa on lähialueella koronarokotuksia antava virallinen taho.

Osumaluettelon alkuun voi myös tulla erillinen alue, jossa kerrotaan rokotteen saatavuudesta.

Koronarokotetta koskevien Google-hakujen faktantarkistus
Faktantarkistus.

Britit saavat tällaisen näkymän, kun he etsivät Googlella tietoa koronarokotteesta. Uusi faktantarkistustoiminto otetaan ensimmäiseksi käyttöön Isossa-Britanniassa, jossa koronarokotukset ovat alkaneet.

© Google


Google on sijoittanut 1,5 miljoonaa dollaria COVID-19 Vaccine Media Hub -tiedotuspalveluun, jota esimerkiksi toimittajat voivat jatkossa käyttää lähteenään.

Tutkimuskeskukset ja terveysalan asiantuntijat Australiasta, Väli-Amerikasta, Afrikasta, Pohjois-Amerikasta, Euroopasta ja Aasiasta tuottavat palveluun sisältöä, ja palvelun sivut julkaistaan seitsemällä kielellä.

LUE MYÖS: Näitä me googlasimme 2020

Faktantarkistus otetaan ensin käyttöön Isossa-Britanniassa

Googlen taistelu koronarokotuksia koskevia valeuutisia vastaan alkaa Isosta-Britanniasta, missä koronarokotukset alkoivat ensimmäisinä Euroopassa. 

Google faktantarkistus otetaan käyttöön muissa maissa sitä mukaa kuin rokotukset käynnistyvät. 

Koronarokotukset alkavat tällä tietoa Suomessa vuoden 2021 alussa, ensin hoitokodeissa työskentelevien ja koronapotilaita hoitavien työntekijöiden rokotuksilla. Sitten rokotukset laajenevat riskiryhmille, ja sen jälkeen muulle väestölle. 

Lisätietoja rokotuksista koronavirusta vastaan voi lukea THL:n sivuilta.

> Lue, mitä olemme kirjoittaneet koronasta


Ehkä sinua kiinnostaa...