Taitettava tietokone
Taitettava tietokone

LenovoThinkPad X1 Fold voidaan taittaa keskeltä, mutta mihin sitä tarvitaan?

© Lenovo

Tulevaisuuden teknologia: Taitettavat tietokoneet

Kannettavat tietokoneet voidaan tulevaisuudessa taittaa, joten niiden ulkomitat voidaan puolittaa. Tämä kuulostaa älykkäältä, mutta mihin tällaista tekniikkaa tarvitaan? Maailman ensimmäisen taitettavan tietokoneen valmistanut Lenovo vastaa tähän kysymykseen.

tiistai 11. toukokuuta 2021 teksti M. Lorentsen

Kannettava tietokone oli uraauurtava, sillä sen voi taittaa kokoon ja kuljettaa kätevästi. 

Vuosien varrella tietokoneista on tullut pienempiä ja kevyempiä, mutta kannettavan tietokoneen koko on yhä suuri, vaikka haluaisit vain hieman tablettia suuremman näytön.

Monille meistä 14-tuumainen kannettava tietokone mahtuu laukkuun matkustettaessa. Tavallisesti se painaa noin 1–2 kiloa, ja sille löytyy tilaa suhteellisen helposti.

Tämä viittaa kuitenkin siihen, että teknologiaa kehittävät yritykset tekevät kannettavista tietokoneista entistä helpompia kantaa mukana.

Valmistajat ovat nimittäin viime vuosina omaksuneet taitettavan tekniikan, jotta tuotteet voidaan taittaa kokoon, jolloin ne vievät vähemmän tilaa. Samalla näytön koko pysyy kuitenkin suurena. Tämä tekniikka koskee myös tietokoneita.

LUE MYÖS: Windows 10muuttuu merkittävästi

Taitettava tietokone
Taitettava tietokone

Taitettavalla tietokoneella voi kirjoittaa monella eri tavalla. Voit käyttää näytön näppäimistöä, kynää tai ulkoista näppäimistöä.

© Lenovo

Taitettava kotitietokone: Mihin sitä tarvitaan

Voi tuntua turhalta taittaa kokoon jo ennestään pientä ja älykästä kannettavaa tietokonetta, mutta tämä ei aivan pidä paikkaansa.

Maailman ensimmäinen kokoontaitettava tietokone on Lenovos ThinkPad X1 Fold. Kun kysytään Morten Karlsrudilta, joka on Lenovon Pohjoismaiden toimitusjohtaja, on olemassa yksi erityisen hyvä syy käyttää taitettavia tietokoneita.

"Koronakriisin vuoksi olemme tottuneet työskentelemään epätavallisissa paikoissa, kuten kesämökeillä", Morten Karlsrud sanoo.

"Meidän on tulevaisuudessa oltava jatkuvasti yhteydessä Internetiin ja voitava helposti ottaa tietokone mukaan lomalle tai työtä varten. Tämä on paljon helpompaa, jos tietokone taittuu kokoon ja on kooltaan puolet pienempi", kertoo Lenovon Pohjoismaiden ja Baltian maiden toiminnoista vastaava johtaja Morten Karlsrud.

Jos olet luet mielelläsi e-kirjoja, taitettava tietokone voi senkin takia olla sinua varten. Se voidaan nimittäin taittaa niin, että se muistuttaa aitoa analogista kirjaa. 

LUE MYÖS: Lenovon taitettava tietokone

Alla olevasta videosta näet, miten Lenovon kokoontaitettava tietokone toimii.

Taitettavat älypuhelimet toimivat hyvin

ThinkPad X1 Fold -tietokoneen taitettavaa tekniikkaa on jo nähty älypuhelimissa.

Esimerkiksi Samsung on tuonut markkinoille Galaxy Fold -puhelimen. Ei kuitenkaan ihan ilman hankaluuksia.

Kirjan tavoin avattavassa puhelimessa ilmeni muun muassa mekaniikkaan keräytyneen pölyn aiheuttamia ongelmia, ja puhelin jouduttiin vetämään pois myynnistä.

Samsung Galaxy Fold, taitettava älypuhelin
Taitettava älypuhelin

Samsung Galaxy Fold on Samsungin ensimmäinen taitettavalla näytöllä varustettu älypuhelin. Kokoon taitettuna Galaxy Fold toimii tavallisena matkapuhelimena, mutta jos sen avaa, se toimii kuin pieni tabletti.

© Samsung


Kun puhelin tuotiin uudelleen markkinoille, ongelmat ratkaistiin, mutta Samsung Galaxy Fold on suhteellisen kallis. 

Tällaisesta puhelimesta kiinnostuneiden on varauduttava maksamaan noin 2 100 euroa.

Kallis taitettava tekniikka

Taitettava tekniikka vaikuttaa kalliilta huvilta. Samsung Galaxy Foldin tavoin myös Lenovon kannettava tietokone maksaa paljon.

Lenovon taitettava ThinkPad X1 Fold -tietokone maksaa tätä kirjoitettaessa noin 3 100 euroa. Tosin sen kehitystyöhön kului neljä vuotta.

Taitettavat tietokoneet ja älypuhelimet eivät ehkä ole vielä kaikkien toivelistalla, mutta Lenovon Pohjoismaiden ja Baltian maiden toimitusjohtajan Morten Karlsrudin mukaan tämä tekniikka yleistyy tavallisten kuluttajien keskuudessa lähitulevaisuudessa.

"Uskon, että tämä on tulevaisuuden tekniikkaa ja että sitä käytetään enemmän 2–3 vuoden kuluttua", Morten Karlsrud sanoo.

ThinkPad X1 Fold ei ole ainoa Lenovon markkinoille tuoma taitettava laite. Lenovon tytäryhtiö Motorola on nimittäin kehittänyt taitettavan Motorola Razr 5G -älypuhelimen. Sekin on kalliinpuoleinen eli noin 1 500 euroa.

LUE MYÖS: Samsung vetää taitettavan puhelimensa takaisin markkinoilta

Ehkä sinua kiinnostaa...