Huippukautenaan, joka alkoi 1990-luvun lopulta ja päättyi nolosti vitisen vuotta sitten, Nokia oli matkapuhelinjätti, jonka puhelimia löytyi joka taskusta niin meillä kuin maailmalla.
Pöytälaatikoiden pohjalla vanhoja nokialaisia lepää ansaittuja eläkepäiviään varmaan lähes joka taloudessa, mutta kyllä niitä luulisi olevan myös edelleen käytössä ja pirisevän täkäläisten operaattoreiden verkossa tälläkin hetkellä.
Allekirjoittanutkin tuntee henkilökohtaisesti erään (nimeä ei paljasteta, toim. huom.), joka ei kirveelläkään luovu Nokia 1100 -puhelimestaan. Se ei ole oheisella listalla mukana, koska se ilmestyi muutama vuosi myöhemmin kuin nyt esiteltävät mallit, mutta on kuitenkin klassikko, joka oli aikanaan yksi myydyimpiä Nokian malleja.
> Lue myös, kuinka lujitettu luuri kestää menossa mukana
Saatavana ei ole täkäläisten operaattoreiden tietoja, mitä puhelimia heidän verkoissaan käytetään, mutta esimerkiksi Tanskassa sikäläinen operaattori TDC on julkaissut tilaston, jonka mukaan TDC:n matkaviestinverkossa kävi kesäkuun aikana 521 puhelinta, jotka oli valmistettu ennen vuotta 2000.
Aikansa ikonit
Moni ennen vuosituhannen vaihdetta valmistettu Nokian puhelin oli aikansa ikoni, haluttu ja tärkeä lähes kansallinen symboli.
Oheinen lista ei missään mielessä ole täydellinen eikä sen järjestyksessä ole mitään arvottavaa kannanottoa. Lista perustuu TDC:n keräämään tilastoon, jossa ilahduttavasti kahdeksan on Nokian malleja ja sekaan on kiilannut vain kaksi jenkkiluuria.
Nopean nettihaun perusteella voi päätellä, että listan vanhoja kapuloita on edelleen meilläkin käytössä. Verkossa on kaupan niin puhelimia kuin niiden akkuja. Verkkohuutokaupoissa luureja on myynnissä muutamalla kympillä, mutta joistain malleista saa pulittaa satasia.
5. Motorola International 2700 (1998)
1. Nokia 6150 (1998)

Nokia 6150 on yksi Nokian 90-luvun malleista, joita on nykyään jopa tuunattu retropuhelimiksi.
© ShutterstockVuonna 1998 ilmestyneessä Nokia 6150 -puhelimessa oli tilaa 150 yhteystiedolle. Luonnollisesti laitteesta löytyi myös matopeli.
2. Nokia 5110 (1998)

Onko siitä jo tosiaan 20 vuotta, kun Nokia 5110 ilmestyi? Voi niitä aikoja.
© ShutterstockNokia 5110 -puhelin opetti Suomen pelaamaan matopeliä. Malli ei ollut ensimmäinen, jossa peli oli, mutta matoluurina todella suosittu.
3. Nokia 3210 (1999)

Nokia 3210 villitsi käyttäjät tekemään soittoääniä.
© ShutterstockVuonna 1999 ilmestynyt Nokia 3210 on todennäköisesti yksi maailman suosituimmista Nokia-malleista.
Puhelinta myytiin yli 160 miljoonaa kappaletta.
Nokia 3210:n akkukesto oli toiselta planeetalta verrattuna nykykapuloihin, joita saa ladata alvariinsa.
Lisäksi puhelimen vetonauloihin kuului vaihdettavat kuoret sekä mahdollisuus tehdä omia soittoääniä.
Puhelin oli (ja on edelleen) muotoiluvalio. Töröttävä antennikin oli saatu piiloon.
4. Nokia 6081 (1997)

Nokia 6081 oli autoilijan puhelin. Se painoi muhkeat 460 grammaa ja oli mitoiltaan 170 x 117 x 25 millimetriä.
Se oli mahdollista yhdistää tietokoneeseen ja käyttää faksilaitteena.
5. Motorola International 2700 (1998)

Motorola International 2700 oli myös varsinainen möhkäle, joka taatusti herätti huomiota kahvilan pöydälle nostettuna, kun kiireinen kuljettaja piipahti kupilliselle kuumaa.
Kevyeen 3,6-kiloiseen puheloiseen mahtui peräti 255 puhelinnumeroa.
Katso video puhelimesta.
6. Motorola MC2-41B12/cd930 (1998)
Motorola CD930 oli piskuinen, vain 120-grammainen puhelin, jossa oli 96 x 32 pikselin näyttö.
Pelejä tai hälytystoimintoa ei puhelimessa ollut, mutta tekstiviestit kulkivat ja valmiusaika oli 105 tuntia.
7. Nokia 6090 (1999)
Nokia 6090 oli armoitettu autopuhelin, josta jotkut keräilijät maksavat nykyään itsensä kipeäksi.
8. Nokia 6110 (1997)

Nokia 6110 esitteli meille kuvakepohjaisen käyttöliittymän, joka puhkesi kukkaan Nokia 3210- ja 3310-puhelimien myötä.
Nokia 6110 -puhelimessa oli ensimmäisenä infrapunalähetin ja -vastaanotin.
9. Nokia 7110 (1999)
Nokia 7110 -puhelimessa oli tyylikäs esiin liukuva näppäimistö.
Puhelimessa oli ensimmäisenä matkapuhelimille tarkoitettu Nokian kehittämä wap-selain, jolla pystyi hakemaan tietoa netistä nopeammin kuin web-tekniikalla.
Vanhoissa puhelimissa riitti hyvin virtaa ja valmiusajat olivat huikean pitkiä. Tämä johtui tietysti siitä, ettei niihin voinut ladata juuri mitään eikä niillä voinut pelata matopeliä kummempaa.
Nykyiset älypuhelimet sen sijaan pyörittävät vaikka mitä sovelluksia ja vaativat lataamista usein.
Aina ei kuitenkaan ole pistorasiaa saatavilla. Varavirtalähde taskussa voi huoletta ottaa pitkänkin peli- tai muun session pelkäämättä, että puhelin simahtaa kesken kaiken.
Kun muistat ennen kotoa lähtöä ladata varavirtalähteen täyteen ja sujauttaa sen kassiin tai taskuun, niin jo pienenkin kapasiteetin varavirtalähde saattaa pelastaa päiväsi.
Nyt sinulla on mahdollisuus saada kätevä varavirtalähde ja neljä numeroa KotiMikroa edullisesti.