Jos odotat Windows 11 -järjestelmää, niin odotuksesta tulee loputon.
Windows 10 on nimittäin sarjansa viimeinen, johon julkaistaan laajoja päivityksiä puolen vuoden välein.
Milloin Spring Creators Update ilmestyy?
Kevään suuri päivitys, Windows 10 Spring Creators Update, on pian jakelussa.
Microsoft on ilmoittanut, että ensimmäiset käyttäjät saavat sen vielä huhtikuun aikana.
Spring Creators Updaten uudet toiminnot
Windowsin järjestelmäpäivitys on iso juttu, vaikka ei olekaan niin dramaattinen kuin esimerkiksi siirtyminen Vistasta Windows 7:ään ja erinäköiseen ja myös eri lailla toimivaan käyttöliittymään.
Nykyisissä Windowsin järjestelmäpäivityksissä on silti runsaasti uusia ja kiinnostavia ominaisuuksia.
Loimme katsauksen Windows 10 Spring Creators Update -päivityspaketin tärkeimpiin uusin ominaisuuksiin.
- Ota tiedostot haltuun Windows 10:n Aikajanalla
Windows 10:n Tehtävänäkymä on uudistunut ja näyttää nyt aikajanalla, mitä tiedostoja ja sovelluksia käyttäjä on avannut.
- Parempaa tiedostonjakoa Windows 10:ssä
Uusi Lähijako-toiminto tarjoaa mahdollisuuden lähettää tiedosto suoraan toiselle tietokoneelle joko lähiverkon kautta tai bluetooth-yhteydellä.
Toiminto löytyy sekä Resurssienhallinnasta että esimerkiksi Edgestä ja muista sovelluksista, joissa on jakotoiminto.
- Uudistettu ulkoasu

Windows 10 Spring Creators Update tuo Fluent design -muotokieleen uuttta ilmettä.
Fluent design -muotokieli sisältää Windowsin muokattavia ulkoasuelementtejä, joita on kehitetty lisää tämän kevään päivityksessä.
Ominaisuuksiin kuuluu muun muassa valikkoihin lisätyt liukusävyt, joista saa vähän esimakua oheisesta kuvasta.
- Parannettua yksityisyyttä Windows 10:ssä
Windows 10:n Tietosuoja-paneelin ominaisuuksiin on lisätty Diagnostiikkatietojen katseluohjelma. Sen avulla voi tarkastella täydellisiä diagnostiikkatietoja, joita Microsoft kerää tietokoneelta.
Katseluohjelma on parantaa tavallisen käyttäjän mahdollisuutta seurata tietojenkeruuta, josta Microsoftia on arvosteltu.
- Muita Spring Creators Updaten uutuuksia:
- Parannettu ilmoitusten hallinta, uusi Keskittymisavustaja.
- Uudistettu Edge.
- Uudistettu Cortana.
- Parannettu fonttien hallinta uudella Fontit-paneelilla
Windows ilmoittaa, kun Spring Creators Update on ladattavissa tietokoneellesi.
KotiMikro suosittelee asentamaan Windows 10 Spring Creators Update -päivityksen heti, kun Windows Update sitä tarjoaa. Näin saat tuoreimman päivityksen.
Näin hallitset Windows-päivityksiä
KotiMikron numerossa 7/2018, joka ilmestyy huhtikuun lopulla, kerrotaan, kuinka voit päättää itse, milloin päivitykset asennetaan. Näin vältät sen, että tietokone käynnistyy uudelleen kesken kaiken.
Artikkeli kertoo, kuinka voit valita päivityksen ajankohdan niin, että se ei häiritse tietokoneen käyttöäsi.
Lehti ilmestyy 26. huhtikuuta, jonka jälkeen lehti ilmestyy lehtipisteisiin. Voit myös tilata KotiMikron ja lukea lehteä myös tietokoneella tai mobiililaitteella Wype-palvelussa.
> Nyt saat yhden numeron KotiMikroa ja pääsyn Etunurkan yli 300 ohjelmaan ja 400 video-oppaaseen sekä muuhun sisältöön yhteishintaan vain 3,90 eurolla. Tutustu tarjoukseen täällä.