Puhelimella tai kameralla otetut kuvatiedostot nimetään numerosarjalla, jossa on päiväys ja kellonaika, kuten esimerkiksi IMG_20180830_212204.jpg.
Näin nimetyt kuvat voivat olla hankalia hallita tietokoneella, varsinkin, jos niitä selaa Windowsin Resurssienhallinnassa.
Tietokoneelle tuodut kuvatiedostot voi kuitenkin nimetä kerralla esimerkiksi niin, että kuvan nimi kertoo heti, missä kuva on otettu.
Näin nimeät useita tiedostoja kerralla
Windowsin Resurssienhallinnassa:
- Avaa nimettävät kuvat sisältävä kansio.
- Valitse nimettävät kuvatiedostot ja napsauta kakkospainikkeella valitun kuvajoukon ensimmäistä tiedostoa.
- Valitse esiin tulevasta kohdevalikosta rivi Nimeä uudelleen. Kirjoita havainnollinen nimi, kuten esimerkiksi Sienessä syys-lokakuussa 2018 ja paina Enter-näppäintä.
- Nyt kaikki kuvat saavat saman nimen juoksevalla numerolla.

Voit valita osan kuvista tai kaikki kansion kuvat ja nimetä sitten kuvat uudelleen.
© KotiMikro
Kaikkien valittujen tiedostojen nimi vaihtuu hetkessä. Tiedostoilla on kaikilla kirjoittamasi nimi, johon on lisätty numero.
© KotiMikroLue myös: Kätevä niksi – Ota tiedoston tietoruutu näkyviin Windows 10:ssä
Ota Windows 10 haltuun KotiMikron avulla
KotiMikron jokaisessa numerossa kerrotaan Windows 10:n tuoreimmat uutiset, vinkit ja niksit sekä esitellään uusimmat toiminnot, jotta saat järjestelmästä mahdollisimman paljon irti.
Lehden tilaajana voit lisäksi lukea 12 viimeisintä KotiMikron numeroa näköislehtenä Wype-palvelussa. Samalla saat pääsyn vain tilaajille tarkoitettuun Etunurkka-latauspalveluun. Palvelussa on turvallisesti ladattavana yli 300 luotettavaa ohjelmaa, joista moniin on myös saatavana vaiheittain etenevä suomenkielinen esittely, jonka avulla ohjelma on helppo ottaa käyttöön.
> Voit ryhtyä KotiMikron tilaajaksi jo 3,90 eurolla. Tutustu tarjouksiin täällä.