Windows 10:n Valokuvat-sovelluksesta on kasvanut kelpo kuvatyökalu, jolla voi järjestellä ja hallita kuviaan.
Sovellusta kehitetään jatkuvasti, ja viimeisimmän päivityksen myötä Valokuvat-sovelluksen kuvahaku on nyt entistä helpompaa.
Sovelluksessa voi tehokkaasti etsiä kuvaa isostakin kokoelmasta. Uuden ominaisuuden ansiosta sovellus osaa automaattisesti etsiä kuvia niiden kohteiden perusteella.
Kun kirjoittaa hakuun esimerkiksi ”koira” tai ”auringonlasku”, niin sovellus listaa kaikki kuvat, joissa haettu asia esiintyy.
Uusiin asetuksiin kuuluu myös mahdollisuus etsiä ja järjestää valokuvia kasvontunnistusta käyttäen.
Älykkäät hakuasetukset ovat käytössä Valokuvat-sovelluksen uusimmassa versiossa, joka pyytää käyttäjältä vahvistusta asetusten käyttöönottoon.
Uusi Ihmiset-asetus löytyy myös sovelluksen asetuksista.
Tehokas tekoäly
Sovellus käyttää tekoälyä, joka osaa tunnistaa kuvan sisällön ja mahdollistaa näin haun sen perusteella, mitä kuva esittää.
Kun sovelluksen uudet hakuasetukset hyväksyy, sovellus indeksoi kuvissa esiintyvät henkilöt. Sovellus osaa ryhmitellä kuvat ja videot niissä esiintyvien ihmisten kasvontunnistuksen perusteella, mikä tekee kuvien etsimisestä ja myös lajittelusta entistä helpompaa.
Kuvia, joissa esiintyy ihminen, voi tarkastella, järjestellä ja merkitä sovelluksen Ihmiset-kohdassa.
Ystävien ja perheenjäsenten merkitseminen kuviin edellyttää, että sallii sovellukselle Windowsiin keräämiensä yhteystietojen käytön.
> Lue myös, kuinka Valokuvat-sovelluksessa voi helposti säätää valokuvia.
Käytä Valokuvat-sovelluksen uusinta versiota
Valokuvat-sovellus päivittyy normaalisti automaattisesti, joten jos Windows on ajan tasalla, niin Valokuvat-sovelluksessa on uudet ominaisuudet käytettävissä.
Uusien ominaisuuksien ilmestymisen huomaa jo siitä, että sovellus pyytää vahvistusta niiden käyttöönotolle, kun päivitetyn sovelluksen käynnistää ensimmäisen kerran.
Jos uusia hakutoimintoja ei sovelluksessa ole, niin sovellusta voi yrittää päivittää Microsoft Storen kautta.
Avaa Microsoft Store tehtäväpalkin Kauppa-kuvakkeesta.
Saatavilla olevasta päivityksestä voi olla jo nuoli merkkinä. Jos sitä ei näy, avaa ohjelman valikko oikean yläkulman kolmesta pisteestä ja valitse Lataukset ja päivitykset.
Valitse esiin tulevasta luettelosta Valokuvat -sovelluksen Media Engine -lisäosa ja valitse seuraavalla sivulla Hanki.

Voit tarkistaa, onko Windows-sovelluksiisi saatavana päivityksiä, kun avaat Windows-kaupan, avaat sen hallintavalikon oikean yläkulman kolmesta pisteestä ja valitset Lataukset ja päivitykset.