Puhelun tallentamiseen voi olla monia syitä.
Jos haluat esimerkiksi muistaa kaikki keskustelun yksityiskohdat lääkärin, vakuutusyhtiön tai muun vastaavan kanssa, keskustelun tallentamisesta voi olla hyötyä.
Nyt puhelinkeskustelun tallentamisesta tulee vaikeampaa, jos puhelimessasi ei ole sisäänrakennettua toimintoa.
Voinko tallentaa puhelinkeskustelun?
Suomessa saa äänittää sellaisia puheluita, joihin itse osallistuu joko soittajana tai vastaajana.
Vaikka puheluiden tallentaminen on siis laillista, niin äänitteiden käyttö jatkossa on eri asia, jos ne samalla esimerkiksi paljastavat salassa pidettäviä tietoja.
Puhelujen tallentamisen laillisuudessa on maakohtaisia eroja. Siksi on hyvä tarkistaa, mitä laki sanoo, jos haluat äänittää puhelinkeskustelun.
Google estää tallennuksen
Google on juuri tehnyt muutoksia Google Play Kauppaan, miistä syystä kolmannen osapuolen sovelluksilla ei voi tallentaa puheluita Android-puhelimilla.
Yritys on nimittäin estänyt sovellusvalmistajia käyttämästä erityistä aukkoa puheluiden äänittämiseen ja tallentamiseen puhelimessasi.
Sovellukset ovat tähän asti voineet käyttää joitakin Androidin toimintoja, jotka on tarkoitettu vammaisille. Uusissa sovellusehdoissa Google kuitenkin asettaa rajoituksen, että näitä toimintoja ei saa käyttää puheluiden äänittämiseen.
> Lue myös: Kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää Androidista
Tallennussovellukset poistuvat käytöstä 11. toukokuuta
Google puuttuu sovelluksiin, jotka jatkavat ominaisuuden käyttöä 11. toukokuuta jälkeen, minkä jälkeen sovellukset eivät enää pääse Play Kauppaan.
Et siis voi ladata sovelluksia, joilla voi tallentaa puheluita – etkä voi käyttää sovelluksia, jotka olet jo asentanut puhelimeesi tätä tarkoitusta varten.
Google itse sanoo, että lyhyt määräaika johtuu siitä, että kyseessä ei ole uusi sääntö, vaan vain selvennys sääntöön, joka oli jo voimassa Google Play Kaupassa.
> Lue myös: Parempi tietosuoja Google Play Kaupassa

Jos asia riippuu Googlesta, puhelujen äänittäminen matkapuhelimella ei ole enää mahdollista.
© ShutterstockNäin voit tallentaa puheluita
Vaikka sovelluksia ei enää voi ladata Androidin sisäisestä sovelluskaupasta, voit silti ladata tallennussovelluksia valtuuttamattomista lähteistä.
Tähän liittyy kuitenkin riski haitallisten sovellusten asentamisesta puhelimeesi, joten KotiMikro ei suosittele tätä ratkaisua.
Lue myös: Löydä oikea sovellus – ja vältä väärennetyt
Jos haluat hätäratkaisun puheluiden tallentamiseen ilman, että lataat mahdollisesti vaarallisia sovelluksia, laita puhelimen kaiutin päälle puhelun aikana. Sen jälkeen voit avata tallennnussovelluksen toisessa puhelimessa ja tallentaa puhelun puhelimen mikrofonin kautta.
Jos puhelimessasi on sisäänrakennettu tallennustoiminto, voit todennäköisesti jatkaa sen käyttöä. Kaikissa matkapuhelimissa tätä toimintoa ei kuitenkaan ole.
Puheluiden äänittäminen iPhonella
Jos haluat tallentaa puheluita iPhonella, voit todennäköisesti jatkaa sisäisen tallennustoiminnon käyttöä. Toisena vaihtoehtona voit tietenkin myös tallentaa puhelun toisella laitteella.
Aikaisemmin tähän on voinut käyttää Android-tallennussovelluksia, mutta Google noudattaa Yhdysvaltain lainsäädäntöä, joka hankaloittaa tällaisten sovellusten käyttöä.
Voit lukea lisää amerikkalaisesta lainsäädännöstä (englanniksi) Verge-teknologiasivuston artikkelista.