Edge Chrome

Aina ei tarvitse avata selainta, sillä sivuston voi ottaa käyttöön myös omana nettisovelluksenaan, kuten kuvan Google Mapsin.  

Käytä verkkopalvelua nettisovelluksena

Useita sivustoja ja palveluita saa laitteelle asennettavana nettisovelluksena. Uuden tekniikan avulla palvelun saa Windowsiin ikään kuin työpöytäversiona.

maanantai 29. kesäkuuta 2020 teksti N. Ernst


Perinteiset tietokoneelle asennettavat ohjelmat, kuten esimerkiksi Microsoft Word, pitävät edelleen pintansa. 

Työpöytäohjelmien rinnalla Windowsissa on totuttu käyttämään myös Gmailin kaltaisia verkkopalveluita.

Uudempaa ja vielä toistaiseksi oudompaa standardia edustavat niin sanotut pwa-sovellukset (progressive web app) eli progressiiviset nettisovellukset.

Pwa-sovellukset ovat käytännössä verkkosivuja, jotka eivät kuitenkaan tarvitse välttämättä nettiyhteyttä ja jotka toimivat eri alustoilla, niin tietokoneella kuin mobiililaitteella.

Verkkopalvelu, kuten esimerkiksi Google Maps, jota käytetään progressiivisena nettisovelluksena, vaatii kuitenkin nettiyhteyden.

Nettisovelluksesta on myös mahdollista siirtyä selaimessa toimivaan versioon.

> Lue myös: Näin lataat karttoja Google Mapsiin

Näin lataat pwa-sovelluksen Chromella

Nettisovellukset tulivat ensimmäisenä saataville Google Chromen kautta. Myös  uusi Microsoft Edge tukee pwa-sovelluksia. 

Avaa Chrome ja siirry esimerkiksi Google Mapsiin.

Valitse osoiterivin päässä oleva pluspainike ja valitse Asenna, niin nettisovellus asentuu ja käynnistyy saman tien.

Nettisovelluksen voi käynnistää aloitusvalikosta tai työpöydällä olevasta pikakuvakkeesta. Pikakuvakkeen kohdevalikon kautta sovelluksen voi kiinnittää myös tehtäväpalkkiin. 


Muun muassa nämä sivustot ovat käytettävissä pwa-sovelluksena:

Näin lataat pwa-sovelluksen Edgellä

Uusi Chromium-pohjainen Microsoft Edge tukee myös pwa-sovelluksia. Nettisovelluksena toimivan sivuston voi asentaa samalla tavalla kuin Chromessa, osoiterivin päässä olevan pluspainikkeen kautta. 

Lisäksi Edgessä voi tehdä useimmista sivustoista nettisovelluksen:

1. Siirry sivustolle, josta haluat tehdä nettisovelluksen. 

2. Avaa Edgen hallintavalikko oikean yläkulman kolmesta pisteestä.

3. Vie hiiri Sovellukset-riville ja valitse esiin tulevasta valikosta Asenna tämä sivusto sovelluksena.

Lue tästä jutusta lisää uuden Edgen ominaisuuksista.

Alta näet, kuinka pwa-sovellus asennetaan.

Pwa-sovellus on nettisovellus, joka toimii kuin työpöytäversio.

Nettisovelluksen asennus onnistuu helposti selaimen kautta. Toiminto on käytettävissä Chromessa ja uudessa Edgessä.

© KotiMikro

Ehkä sinua kiinnostaa...