Haluatko ottaa riskin, että iPhonesta iCloudiin lataamasi valokuvat ovat vieraiden silmien nähtävissä?
Monet puhelimen omistajat ympäri maailmaa saavat ottaa kantaa tähän asiaan tulevina vuosina.
Apple on ilmoittanut, että se käyttää niin kutsuttua CSAM-tekniikkaa iPhone-puhelinten skannaamiseen tunnistaakseen väkivaltaisen materiaalin, kuten esimerkiksi lapsipornon. (CSAM on lyhenne sanoista Child Sexual Abuse Material).
Aluksi se otetaan käyttöön Yhdysvalloissa, ja myöhemmin Apple ryhtyy vastaaviin toimiin muissa maissa, myös Suomessa, jos paikallinen lainsäädäntö mahdollistaa sen.
> Lue myös: Mitä voit odottaa seuraavalta iPhone-päivitykseltä
CSAM-teknologia jakaa mielipiteet
Ilmoitus on otettu ilolla vastaan muun muassa yhdysvaltalaisessa National Center for Missing and Exploited Children -järjestössä, jonka näkemyksen mukaan toimenpide voi pelastaa suuren määrän lapsia.
Applen idea kohtaa kuitenkin myös voimakasta arvostelua.
Monet pelkäävät muun muassa, että teknologiaa voidaan käyttää muihin tarkoituksiin ja että hallitukset voisivat painostaa Applea käyttämään teknologiaa muun tyyppisten kuvien etsimiseen toimien siten hienovaraisena sensuurina.
Apple vakuuttaa kuitenkin, että teknologia on suunniteltu tunnistamaan ja raportoimaan vain lapsipornoa.
Robottiteknologia tarkistaa kuvat
Apple on laatinut kohtaamansa kritiikin jälkeen asiakirjan, jossa on uuden toimenpiteen toteutusta koskevia kysymyksiä ja vastauksia. Voit lukea koko asiakirjan täältä: Expanded Protections for Children (PDF englanniksi).
Apple selventää asiakirjassa muun muassa, että vain iCloudiin ladattavat valokuvat voidaan skannata. Uusi tekniikka ei siis koske kuvia, jotka ovat vain puhelimella.
Lisäksi Apple skannaa kuvia vain silloin, kun omistajaa epäillään jo ennestään epäilyttävän materiaalin hallussapidosta. Ihmiset tarkistavat robottien mahdolliset löydökset, jotta ei saada vääriä tuloksia.
Apple tietenkin vakuuttaa, että yritys ei tule taipumaan viranomaisten painostukseen käyttää teknologiaa muihin tarkoituksiin.
> Lue myös: iPhone jäljittää sinua kaikkialle – katso salainen kartta
Vanhemmat voivat suojata lapsia haitallisilta kuvilta
Applella on myös muita samansuuntaisia suunnitelmia.
Samassa asiakirjassa yritys kertoo myös viestintäturvallisuutta lisäävästä ”Communication safety in Messages” -periaatteelta, jolla vanhemmat voivat suojata lasta seksuaalissävytteiseltä sisällöltä iPhonessa.
Ajatus on, että lapsen iPhone antaa varoituksen, jos tämä vastaanottaa tai yrittää lähettää seksuaalissävytteisen kuvan. Jos lapsi on alle 12-vuotias, vanhemmat saavat samanaikaisesti ilmoituksen, jos lapsi päättää katsoa kuvan.
Vielä ei tiedetä, tuleeko teknologia Suomeen, sillä Applen on mukautettava toiminto eri maiden lainsäädäntöön. Siksi se otetaan käyttöön maa kerrallaan Yhdysvalloista alkaen.