Applen puhelimen suojauksia on aina pidetty tehokkaampina kuin Andtoid-puhelinten salauksia. Poliisin erikoistutkija kertoo Vice-julkaisussa, että tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi, nyt Android-puhelin on vaikeampi murtaa kuin iPhone.
Yhdysvalloissa esimerkiksi poliisi ja liittovaltion poliisi käyttävät Cellebrite-yrityksen tekemää murtotyökalua, jolla hankitaan tietoja rikollisten käyttämistä puhelimista.
Android-puhelimet ovat olleet haasteellisia Cellebritelle, mutta sen sijaan yhtiön ohjelmalla voi korkata kaikki iPhonet.
Myös iPhone X apposen auki
Israelilaisen Cellebriten kehittämällä työkalulla voi kaivaa kaikista iPhoneista aina iPhone X -malliin asti paikannustiedot, puhelu- ja viestihistorian, yhteystiedot ja sovellusten, kuten Instagramin, Twitterin ja LinkedInin tallentamat tiedot.
Murtotyökalulla ei ole saatu murrettua Google Pixel 2 -puhelinta eikä Samsungin Galaxy S9:ää niin, että niistä olisi saatu kunnollisia paikannustietoja tai tietoja somen käytöstä ja selailusta.
Huawei P20 Pro -puhelimesta Cellebriten työkalu ei saanut yhtikäs mitään.
Murtotyökaluja myös hakkereilla
Vicen jutussa keskityttiin vain viranomaisten käyttämiin hakkerointikeinoihin, mutta oletettavaa on, että myös rikollisilla on käytössään vastaavia työkaluja.
Vice mainitseekin, että Cellebriten ohjelma ei ole ainoa puhelinten murtotyökalu, mutta se on käytetyin.
Siksi oman puhelimen suojauksesta pitää huolehtia, vaikka laite olisi Huawei P20 Pro. Mikään ihmisen tekemä systeemi kun ei koskaan voi olla täysin murtovarma.
KotiMikro suosittelee Sophos Mobile Security -sovellusta Android-puhelimen suojaamiseen.