Käytä vahvaa salasanaa

Ei kai salasanasi ole 123456? Luovu siitä heti ja ryhdy käyttämään vahvaa salasanaa.

© Shutterstock

Käytä vahvaa salasanaa

Erikoismerkkejä, isoja ja pieniä kirjaimia vai numeroita? Salasanan rakenteelle on annettu erilaisia vaatimuksia, ja aina ei tiedä, mikä pätee. KotiMikro kertoo vahvan salasanan perusteet.

perjantai 8. kesäkuuta 2018 teksti M. Flinck


Oletko selvillä, millainen salasanan pitää olla, että se on riittävän vahva?

Vahvan salasanan resepti uudistuu ajan myötä, ja omat salasanakäytännöt on hyvä päivittää.

Tässä on joukko tärkeimpiä muistisääntöjä ja vaatimuksia hyvälle salasanalle.

Näin varmistat, että salasanasi on riittävän vahva:

  • Käytä salasanassa isoja ja pieniä kirjaimia, erikoismerkkejä ja numeroita.
  • Salasanan pitää olla vähintään kahdeksan merkin ja mielellään 15–20 merkin mittainen. Mitä pitempi salasanasi on, sitä vaikeampi se on murtaa.
  • Koosta salasana esimerkiksi jonkin satunnaisen lauseen tai muun tekstinpätkän ensimmäisistä kirjaimista. Esimerkiksi lauseesta "Vappua vietetään työväen ja kevään juhlapäivänä monessa maassa 1. toukokuuta, mutta vapaapäivä se ole läheskään kaikissa!" saadaan salasana "Vvtjkjmm1tmvseolk!"
  • Vaihda salasana säännöllisin väliajoin.
  • Opettele tärkeimmät salasanasi ulkoa ja laita salasanat hyvään talteen, jos kirjoitat ne ylös.
  • Käytä salasanojen hallintaohjelmaa, kuten esimerkiksi Etunurkasta löytyvää LastPass-ohjelmaa tai True Key -ohjelmaa, jonka avulla voit kirjautua myös kasvojasi käyttämällä.

Älä tee näin:

  • Älä kirjoita, mihin palveluun salasana kuuluu, jos kirjoitat salasanat paperille talteen.
  • Älä käytä samaa salasanaa eri palveluissa, vaan luo kaikille oma salasana.
  • Älä käytä salasanassa henkilökohtaisia tietoja, kuten asuinpaikkaa.
  • Älä käytä yleisiä salasanoja, kuten 123456 tai oikeita sanoja.
  • Älä luo salasanaa näppäinkuvion perusteella tai vaihtamalla numerot kirjaimiksi ja päinvastoin, kuten O-kirjain numeroksi 0 tai numero 1 I-kirjaimeksi.

Kokeile salasanojen testaajaa:

Voit myös testata salasanojen vahvuutta tietoturvayhtiö Kasperskyn sivustolla olevalla salasanan testaajalla

Älä kuitenkaan käytä testaajassa oikeaa salasanaasi, vaan kokeile eri tyyppisiä merkkiyhdistelmiä. 

> Lue lisää tietoturvavinkkejä

Ehkä sinua kiinnostaa...