Hanki käytetty tietokone turvallisesti

Ostamalla käytetyn tietokoneen voi säästää paljon rahaa, mutta älä osta sikaa säkissä. Näitä ohjeita voi käyttää myös nykyisen tietokoneen tarkistamiseen.

Olin innoissani, kun tulin kotiin ostamani käytetyn tietokoneeni kanssa haettuani sen muutaman kilometrin päästä kotoa. Muutaman päivän kuluessa ilo muuttui kuitenkin turhautumiseksi. Aluksi tietokoneen ohjauslevyn napsauttaminen tuntui olevan yhä vaikeampaa, ja vaikka palautin oletusasetukset ja päivitin kaikki laiteohjaimet, kone toimi edelleen hitaasti. Tämä siitä huolimatta, että kyseessä oli melko tehokas Razer-merkkinen kannettava tietokone.

Lopulta päätin tutkia tietokonetta perusteellisemmin. Kävi ilmi, että akku oli alkanut turvota. Akku puski tietokoneen sisäpuolelta näppäimistöä ja ohjauslevyä vasten, mikä hankaloitti kaikki painalluksia. Myös kiintolevy osoittautui vialliseksi. Tämä aiheutti sen, että tietokone toimi hitaasti, ja vain uusi SSD-kiintolevy ratkaisi tämän ongelman. Onneksi tietokoneen myyjän kanssa oli mahdollista keskustella, joten pääsimme kohtuulliseen sopimukseen ongelmia aiheuttaneista asioista.

Aina ei kuitenkaan voi olla yhtä onnekas käytettyä konetta ostaessa. Siksi on tärkeää tutkia käytetty tietokone tarkoin ennen ostopäätöstä. Voit säästää paljon rahaa, jos ostat muutaman vuoden vanhan tietokoneen sen sijaan, että ostaisit kaupasta upouuden. Mutta vain, jos teet asian kunnolla ja tarkistat, että kaikki on niin kuin pitääkin.

Käytä erilaisia työkaluja

Tässä artikkelissa käymme läpi kaikki asiat, jotka ovat tärkeitä arvioitaessa sitä, onko tietokone asianmukaisessa kunnossa ja turvallinen. Tarkistettavia kohtia on monia aina verkkokameran linssin naarmuuntumisen tarkastamisesta tietokoneen akun vianmääritykseen.

Jotkut työkaluista on asennettava tietokoneeseen, ja joitakin työkaluja on jo olemassa Windowsissa. Tässä artikkelissa esittelemme kaikki tietokoneen tarkistamiseen tarvittavat työkalut.

Lataa ohjelmat

Lataa tiedostoja sivulta kotimikro.fi

Kaikki kotimikro.fi-sivuston sisältö on testattu, joten tarjoamme aina tuoreimmat ja parhaat tietoturvaohjelmat. Suosittelemme kuitenkin, että koneessasi on koko ajan käytössä päivitetty virustorjuntaohjelma. KotiMIkro ei vastaa mistään häiriöistä tai tietojen menetyksistä, jotka johtuvat verkkosivustoltamme tai linkitetyiltä ulkoisilta sivustoilta ladatun sisällön asentamisesta tai käytöstä. Sinun on hyväksyttävä edellä mainitut ehdot, jotta voit ladata valitun sisällön.