image_komfi_102012

Tee kattava kopio koko kiintolevystä

Levykuva on varmuuskopio, joka sisältää koko kiintolevyn yhdessä ja samassa tiedostossa. Otimme vertailuun kuusi levykuvaohjelmaa, joiden oukosta kärkikaksikkoon kiilasi ilmainen yllättäjä.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Tärkeät tiedostot on helppo pitää turvassa tavanomaisen varmuuskopiointiohjelman avulla. Säännöllisesti tehty varmistus takaa, että vuosien varrella kertyneet kuvakokoelmat ja työtiedostot voidaan palauttaa laiterikon tai epäonnisen vahinkopainalluksen jälkeen ajantasaisilta arkistoilta.

Omista kansioista tehdyt varmuuskopiot eivät kuitenkaan yleensä sisällä käyttöjärjestelmän tai yksittäisten ohjelmien asetuksia. Niinpä edessä voi olla pitkä ja työläs urakka, jos tietokoneen käyttöjärjestelmän joutuu asentamaan ongelmatilanteen seurauksena uudelleen.

Toimintakunnossa olevan käyttöjärjestelmän voi kopioida talteen tekemällä järjestelmäosiosta levykuvatiedoston, johon tallennetaan täydellinen kopio levyn sisällöstä. Yhdessä ja samassa tiedostossa ovat mukana omien kansioiden työtiedostot, tietokoneelle asennetut ohjelmat sekä käyttöjärjestelmä kaikkine asetuksineen. Levykuvatiedoston avulla käyttöjärjestelmän voi palauttaa nopeasti entiselleen esimerkiksi uudelle kiintolevylle.

Vertailussa on mukana kuusi levykuvaohjelmaa, joista kolme on maksullisia ja loput kotikäyttöön tarkoitettuja ilmaisohjelmia. Perustoimintojen osalta ohjelmat eivät poikkea toisistaan. Kaikilla voi luoda koko levyosion kattavan levykuvatiedoston ja palauttaa myöhemmin järjestelmän käyttökuntoon tiedoston avulla. Tehtävä hoitui sujuvasti myös vertailun kaikilla ilmaisohjelmilla.

Ehkä sinua kiinnostaa...