Sukututkimusta verkossa

KotiMikro lähtee juurien jäljille neljässä sukututkimusta käsittelevässä artikkelissa. Niistä saa vinkkejä ja työkaluja sukulaisten löytämiseen ja sukupuun rakentamiseen. 

Saat teemasarjan kotiin toimitettuna vain 12,90 eurolla.

Netti on sukututkijan pohjaton aarreaitta

Sukututkimus on jännittävä harrastus, jossa netti on mainio apuväline juurien jäljittämiseen. KotiMikro syventyy sukututkimukseen neljän artikkelin sarjassa.

torstai 14. kesäkuuta 2018


Sukututkimuksesta innostuu hetkessä ja se antaa paljon. 

Näin kävi myös Kirsten Sandersille, joka iloitsee siitä, että hän löysi harrastuksensa avulla myös elossa olevia kaukaisia sukulaisia.

Netti on oleellinen apuväline sukututkimuksessa, samoin sukututkimusohjelmat, kuten Legacy Family Tree, jota myös Kirsten käyttää.

Kirsten toteaakin, että 95 prosenttia kaikesta sukututkimuksen tiedonkeruusta sujuu omalla tietokoneella istuen.  

Sukututkimus on hauskaa ja myös yllättävää

"Isäni oli jo pitkään tutkinut sukumme historiaa, mutta hän toimi ilman tietokonetta ja muita nykyaikaisia apukeinoja, joten minun piti oikeastaan aloittaa alusta asti”, kertoo Kirsten. 

Sukututkimuksesta on muutakin iloa kuin menneiden sukulaisten löytäminen, sillä sen avulla saattaa saada yhteyden kaukaisiin mutta yhä elossa oleviin sukulaisiin. 

"Olen esimerkiksi löytänyt Yhdysvalloista sukulaisia, joille kirjoittelen usein", Kirsten sanoo. 

Hänen erikoisin löydöksensä oli se, kun paljastui, että hänellä oli miehensä kanssa yhteisiä esi-isiä. 

"Piti mennä 1500-luvulle saakka, että meille löytyi yhteinen esi-isä." Yllättävän yhteyden sukupuussa paljasti avioparin DNA-testi. 

Sukututkimusohjelmana Legacy Family Tree

Kirsten on jo kauan käyttänyt Legacy Family Tree -sukututkimusohjelmaa. 

Hänellä on nykyään ohjelman maksullinen versio, joka tarjoaa ilmaisversiota enemmän mahdollisuuksia oman sukupuun tulostamiseen ja esittämiseen grafiikkana. 

"Ilmaisversio on mainio. Käytin sitä pitkään. Siinäkin on jo melkoinen määrä toimintoja." 

Sukututkimuksen keskipisteenä on tietokone

Kirstenin mukaan sukututkimus vie helposti mukanaan. 

"Siihen uppoaa kaikki ylimääräinen aika", hän nauraa. 

Valtaosa kaikesta sukututkimuksen tiedonkeruusta sujuu omalla tietokoneella. Perinteisiin kirjallisiin arkistoihin täytyy poiketa vain ani harvoin.

"Arkistoja tarvitaan, jos kaipaa tiettyjä lisätietoja, kuten vaikka alkuperäistä paperista vihkitodistusta".

4 vinkkiä sukututkijalle:

  1. Juttele suvun vanhimpien jäsenien kanssa. Elossa olevista sukulaisista kannattaa kerätä kattavasti tietoa kahden kesken ja luvan pyytäen ennen kuin ryhtyy tekemään nettihakuja. 
  2. Opettele vanhat kirjasimet. Joskus voisi olla hyvä osata lukea vanhoja kirjasintyyppejä ja käsialoja, joita käytettiin kirkonkirjoissa. 
  3. Liity yhdistykseen. Sukututkimusyhdistyksiä on paljon, ja ne pitävät muun muassa esitelmiä ja järjestävät sukututkimustapahtumia. 
  4. Kirjaa lähteet muistiin. Se helpottaa mahdollista uusien tietojen lisäämistä myöhemmin.

Jäljitä juuriasi KotiMikron opastuksella

KotiMikro on juurien jäljillä neljässä sukututkimusta käsittelevässä artikkelissa. 

Ensimmäisessä osassa otetaan Legacy Family Tree -ohjelma käyttöön. Seuraavassa osassa hankitaan lisää tietoa sukulaisista internetin digitaalisista arkistoista. Sitten laajennetaan sukupuuta ja tutustutaan Legacy Family Treen työkaluihin. Viimeisessä osassa julkaistaan valmis sukupuu. 

Jos tilaat tänään, sinulla on välittömästi pääsy ohjelmaan Etunurkka -alueella ja saat myös pääsyn koko teemaan lehdestä.

Kokeile KotiMikroa ja tilaa yksi numero vain 3,90 eurolla – saat täyden pääsyn Etunurkkaan, jossa on turvallisesti ladattavana yli 300 tarkistettua ohjelmaa.

Ehkä sinua kiinnostaa...