Google Maps
© Google

Google korjaa karttapalvelussa ärsyttäneen virheen

Reitin löytyminen Google Mapsilla helpottuu puhelimen kameran ja tekoälyn avulla.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Käännät ja väännät puhelinta, tiirailet tienviittoja ja yrität järkätä kohdalleen näytöllä olevan vierailla kaduilla vilistävän sinisen palluran – turhaan. 

Liikut vähän, katsot sinistä palluraa, yrität kääntyä, katsot taas – vain todetaksesi, että pallura on aivan muualla kuin sinä.

Ainakin osalle käyttäjistä on tuttu tilanne, jossa Google Mapsin avulla pitäisi edetä, mutta oikea suunta ei selviä. 

 Nyt tilanteeseen on tulossa helpotusta.

Googlen vuosittaisessa kehittäjätapahtumassa Kaliforniassa esiteltiin uusi ja parannettu versio Google Mapsista. Varsinkin yksi karttapalvelu toiminnoista on saanut suitsutusta.

> Lue lisää asiaa Google Mapsista

Katso Google Mapsin uuden toiminnon esittely yllä olevasta videosta. 

Google on saanut Google Mapsin reittitoimintoon lisää käytettävyyttä hyödyntämällä puhelimen kameraa ja tekoälyä.

Sovelluksessa saa ohjeet askel askeleelta omana tasonaan puhelimen kameran kuvan päälle. Tällä tavalla käyttäjä näkee sekä kartan että opastuksen. Tekniikkaa esitellään yllä olevassa videossa.

Google Maps käyttää tekoälyä käyttäjän sijainnin määrittämiseen. Tekoäly tunnistaa ja indeksoi ympäristöä, kuten rakennuksia ja muita maamerkkejä. tämä informaatio yhdistetään gps-paikannustietoihin, jolloin saadaan tarkat koordinaatit.

Etsittävä löytyy entistä helpommin

Uuden tekniikan ansiosta käyttäjää ohjataan reitillä tosiaikaisesti samalla kun hän saa hyödyllistä tietoa puhelimen näytölle.

Googlen karttapalvelu opastaa jatkossa näkymällä, jossa kartta on vain osittain kameran kuvan päällä ja lisäksi näytölle ilmestyy opastenuoli näyttämään suuntaa.

© Google

Palvelun näyttämiin tietohin kuuluu muun muassa kadunnimet, nähtävyydet ja ravintolat.

Uuden toiminnon julkaisusta ei vielä ole tietoa. Sitä odotellessa voit lukea muita mielenkiintoisia asioita Google Mapsista täältä.

Nyt saat neljä numeroa KotiMikroa ja tyylikkään puhelimen varavirtalähteen yhteishintaan 21,90 euroa. Säästät 76,90 euroa.

Ehkä sinua kiinnostaa...