ESET Internet Security

ESET Internet Security suojaa tietokoneesi, mutta useimmat toiminnot olisivat voineet olla paremmin esitettynä.

Vuoden alussa Saksassa tehty 21 Windows-tietoturvapaketin testi osoitti, että slovakialainen ESET kuuluu vaihtoehtojen kirkkaimpaan kärkeen. Meidänkin testimme vahvistaa, että ESET Internet Security ei ole ainoastaan tehokas virusten etsijä ja poistaja, vaan myös kattava tietoturvapaketti, jossa on monia hienoja ominaisuuksia. Ohjelman päänäkymään tulee ilmoitus, jos esimerkiksi tietoturva-asetuksiin ei ole tehty tarvittavia muutoksia tai jos Windowsiin on saatavana uusia päivityksiä. Mielestämme olisi kuitenkin kätevää, jos tärkeimmät toiminnot olisivat kokonaan ilmoitusnäkymässä, koska silloin viimeisimmän virusskannauksen ajankohdan näkisi samalla vilkaisulla. Samanlainen hämmentävä priorisointi koskee myös ohjelman laajoja säätömahdollisuuksia, joista voi olla vaikea saada tolkkua. Mutta kun pitää mielessä, että ongelman perimmäinen syy on vaihtoehtojen runsaus, ongelma ei enää tunnukaan kovin merkitykselliseltä. Käytännön testissä järjestelmän skannaus toimi hyvin. ESET Internet Security nappasi kaikki yleisimmät virukset ja muut haittaohjelmat, mutta uusimmista uhista se havaitsi ainoastaan 99,2 %. Turvallisista ohjelmista ESET ei antanut vääriä hälytyksiä. ESET-tietoturvapaketti kuormittaa tietokoneen suorituskykyä suunnilleen saman verran kuin tietoturvapaketit keskimäärin.

Hinta on yhdelle tietoturvapaketille (1 vuosi).

Testzonen default image

ESET Internet Security

Arvosana: 7.9/10
Hinta: 60 €
Merkki: ESET
Testipäivämäärä: 30. kesäkuuta 2021
7.9 KotiMikro
Plussaa
Runsaasti hyviä toimintoja
Hyvät säätömahdollisuudet
Miinusta
Hieman hankala käyttää
Yhteenveto
ESET Internet Security suojaa tietokoneesi, mutta useimmat toiminnot olisivat voineet olla paremmin esitettynä.
Ominaisuudet
Tuotteen tyyppi
Ohjelmat sovellukset ja pelit
functions
Tietoturvapaketti
os
Windows 10, 8 og 7
language
Suomi