3D-printer

Viisi toimivaa 3D-tulostetta

3D-tulostimella voi periaatteessa tulostaa mitä tahansa tarvitsee. Esittelemme viisi 3D-tulostusajan täsmäratkaisua.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

3D-tulostimella syntyy melkein mitä vaan pienoishahmoista pistooleihin. Kehitys on nopeaa, sillä useimmat käyttäjät jakavat tulosteidensa piirustukset verkossa. Kun esimerkiksi joku onnistuu tulostamaan kitaran, sen piirustusten pohjalta syntyy useita tuotteita.

Tässä on viisi erikoista 3D-ratkaisua:

Pistoolit ja kiväärit Pistooli oli ensimmäisten toimivien ratkaisujen joukossa, joita Yhdysvalloissa syntyi 3D-tulosteena. Jopa kivääri on tehty 3D-tulostimen avulla.

Kitara Kitarasta on tulostettu sekä akustinen että sähköinen versio, tai paremminkin versioita. Oheisesta esimerkistä vastaa Hans Fouche.

Gibsoneita ja Fendereitä löytyy useita – soundi on sitten eri juttu.

Tukiranka Cortex Exoskeleton on korvannut perinteisen kipsauksen tukirangalla, joka tukee hyvin, jonka kanssa on helpompi kylpeä, joka auttaa murtumaa parantumisessa kipsiä paremmin ja ennen kaikkea, jonka kautta on helpompi rapsuttaa kutiavaa ihoa.

Työkalut Kadonnutta vasaraa ei tarvitse lähteä etsimään rautakaupasta (joka on kuitenkin kiinni) vaan nyt vasaran voi tulostaa omassa verstaassa.

Esimerkissä syntyy jakoavain, joka näyttää vielä toimivankin.

Ruoka Ruoka saa tulostamalla mitä mielikuvituksellisimpia muotoja. Kaikkea pienistä suklaahahmoista ja kauista aina messeviin burgereihin on jo tulostettu. Varsinkin pienissä, nanotarkkuutta vaativissa kattauksissa 3D-tulostin päihittää tärisevän käden.

Ehkä sinua kiinnostaa...