Talouden rattaissa on koronakitkaa, mutta yhdellä alalla vankkurit tuntuvat vetävän tehokkaasti.
Tällä kömpelöllä kielikuvalla yritetään viitata erilaisiin koronavirusta torjuviin keksintöihin, joita alkaa pikku hiljaa ilmestyä.
Hyvä esimerkki on kotimainen Koura-kosketussuojain, jonka pitäisi kohta tulla saataville. Sen kaveriksi voi jo nyt hankkia kotiin Sandbergin desinfiointilaitteen, jolla voi puhdistaa pöpöistä puhelimen ja muut pienemmät esineet.
UV-valo tappaa 99 prosenttia pieneliöistä
Sandberg on julkaissut uv-valoa käyttävän desinfiointilaitteen, joka tappaa bakteerit, sienet ja virukset ilman kemikaaleja, jotka saattaisivat vahingoittaa esimerkiksi matkapuhelimen näyttöä tai kaukosäädintä.
Puhdistus kestää vain muutaman minuutin, ja riippumattoman SGS-testilaboratorion mukaan uv-säteily tappaa vähintään 99 prosenttia mikro-organismeista.
Matkapuhelimet voivat levittää tartuntoja, koska niiden pinta voi olla kokonaan bakteerien, sienen ja virusten peitossa.
Käsien pesusta ja desinfioinnista ei siis ole hyötyä, jos matkapuhelinta käyttää ennen käsien puhdistusta ja sen jälkeen.
"Siksi on tärkeää desinfioida etenkin matkapuhelinta jatkuvasti – vähintään kerran päivässä. Uv-valo on ilmastoystävällinen, eikä se vahingoita elektroniikkaa ja näyttöjä”, kertoo tiedotteessa Sandberg A/S:n myyntijohtaja Erling Hoff Petersen.
Lataa langattomasti puhdistuksen jälkeen
Sandberg UV Sterilizer Box 7" USB -desinfiointilaitteeseen mahtuu seitsemäntuumainen puhelin tai esimerkiksi samankokoinen kaukosäädin.
Laitteessa voi puhdistaa myös pikkuesineitä, kuten nappikuulokkeita ja avaimia. Laite maksaa noin 54 euroa.
Toisessa mallissa, Sandberg UV Sterilizer Wireless 10W USB -desinfiointilaitteessa, on myös matkapuhelimen langaton laturi.
Puhelimen voi siis laitteen päälle latautumaan esimerkiksi desinfioinnin jälkeen. Laite maksaa noin 81 euroa.
(juttu jatkuu kuvan alla)

Sandbergin UV Sterilizer Wireless 10W USB on varustettu langattomalla latausalustalla.
Sisämitoiltaan – 180 x 100 x 22 mm – samankokoisissa laitteissa voi desinfioida myös esimerkiksi silmälasit.
Puhdistus kestää perusversiossa kolme minuuttia. Laturiversiossa on kaksi desinfiointiohjelmaa, minuutin pikapuhdistus ja viiden minuutin syväpuhdistus.