Muistatko nämä? Kymmenen kadonnutta tekniikkaa

Kuvittele eteesi vanhan lp-levyn kokoinen cd-levy. Siinä on vuonna 1978 lanseeratun optisen LaserDisc-videomuodon perusolemus. Toisin kuin cd-levy, joka tuli markkinoille vuonna 1982, LaserDisc ei ollut täysin digitaalinen formaatti.

Itse video- ja audiosignaalit, jotka tallennettiin laserilla, olivat analogisia, mutta sekä ääni että kuva olivat selvästi laadukkaampia kuin vhs- ja Betamax-tallenteissa.

Hienoista ominaisuuksistaan huolimatta LaserDisc ei saavuttanut läheskään samaa suosiota kuin vhs-kasetti, ja se johtui pääasiassa kahdesta asiasta: soittimet olivat kalliimpia hankkia, eikä niillä pystynyt tallentamaan televisio-ohjelmia, kuten vhs-soittimilla. Kaupallisia elokuvia myytiin kuitenkin LaserDisc-levyillä vuoteen 2001 asti, jolloin dvd-levyt valtasivat markkinat lopullisesti.

Syksyllä 1985 Microsoft alkoi yhteistyössä pc-valmistaja IBM:n kanssa kehittää käyttöjärjestelmää, joka korvaisi pc dos:n Intelin 80286-prosessorilla.

Ensimmäinen tekstipohjainen versio os/2-käyttöjärjestelmästä julkaistiin vuonna 1987, ja vuotta myöhemmin siihen lisättiin graafinen käyttöliittymä työpöytineen, kuvakkeineen ja ikkunoineen.

Microsoft jatkoi kuitenkin samalla myös oman Windows-järjestelmänsä kehittämistä, mikä lopulta maksoi sille kumppanuuden IBM:n kanssa. Ero tuli vuonna 1990, jolloin Microsoft julkaisi Windows 3.0:n.

Os/2:sta poiketen Windows kuului monen uuden tietokoneen vakiovarusteisiin, ja Microsoft kehitti Windowsille paljon enemmän ajureita kuin os/2:lle. Niinpä Windows ohitti nopeasti os/2:n, ja Microsoft vetäytyi yhteistyöstä IBM:n kanssa.

Pienten ja kätevien kasettinauhojen myynti saavutti huippunsa vuonna 1984. Kaikista uusista musiikkialbumeista 55,3 prosenttia myytiin kasettinauhoilla, ja lp-levyt jäivät toiseksi 36,3 prosentin osuudella.

Kasettinauhojen ongelmana oli kuitenkin formaatin analogisuus. Kosketus lukupään ja nauhan välillä on mekaaninen, joten kasetit kuluvat ajan mittaan tuhoten nauhalla olevan musiikin. Tämä sai Sonyn kehittämään cd-levyn kaltaista digitaalista ja optista formaattia, jolle pystyisi myös tallentamaan kasettinauhojen tapaan.

Tämä johti MiniDisc-levyn julkaisuun vuonna 1992. Tekniikka toimi siten, että tiedot tallennettiin laserilla pienelle levylle, jonka muovin alle oli piilotettu magneettinen kerros (magneto-optical).

Idea oli hyvä, ja pienille levyille mahtui 60, 74 tai 80 minuuttia musiikkia tai omia tallenteita. Valitettavasti MiniDisc ei kuitenkaan koskaan yleistynyt Yhdysvaltain markkinoilla, ja sen ohittivat pian poltettavat cd-r-levyt ja mp3-soittimet, joissa on sisäänrakennettu flash-muisti.

Vuonna 2007 Tanskan veroministeri Kristian Jensen (V) ilmoitti ylpeänä, että hän ja veroministeriö olivat rekisteröityneet Second Life -verkkomaailmaan yhdessä noin neljän miljoonan muun käyttäjän kanssa.

Tarkoituksena oli tutkia, pitäisikö rahaa, jota virtuaalimaailmasta nostettiin Linden-dollareina fyysiseen maailmaan päivittäin, verottaa. Tuohon aikaan Second Life nousi usein esiin tiedotusvälineissä, ja jopa pohjolan suurimmat yritykset perustivat virtuaalisia näyteikkunoita, joita potentiaaliset asiakkaat saattoivat katsella verkossa.

Linden Labs lanseerasi virtuaalimaailman vuonna 2003, ja vuonna 2010 sillä oli noin 21,3 miljoonaa käyttäjää. Sitten alkoi alamäki ja kiinnostus katosi. Samoin tekivät käyttäjät, joita oli vuosina 2017–2018 arviolta enää vain 800 00–900 000.

1990-luvun lopulla markkinoille alkoi tulla hd-televisioita, mutta käytössä ei ollut mediaa, jolta toistaa elokuvia 720p:n tai paremmalla resoluutiolla.

Laajalti käytetyn dvd-formaatin ainut resoluutio Euroopassa oli vain 720 x 576 pikseliä (576p), joten suuret valmistajat alkoivat kehittää parempaa formaattia. Siinä käytettiin dvd:n punaisen laserin sijasta sinistä laseria.

Sinisellä laserilla on lyhyempi aallonpituus, minkä vuoksi levylle mahtui enemmän dataa. Toshiba ja joukko muita valmistajia lanseerasivat vuonna 2006 hd dvd -formaatin, johon mahtui 15 gigatavua dataa kumpaankin kerrokseen eli tyypillisesti yhteensä kolmekymmentä gigatavua.

Dvd-levylle dataa oli mahtunut vain 4,7 gigatavua kerrosta kohti. Hd dvd:lle mahtui Full hd -tasoinen (1920 x 1080 pikseliä) elokuva, joka näytti hyvältä uusissa televisioissa.

Toshiban epäonneksi yritysyhtymä, johon kuuluivat Sony, Panasonic ja Philips, toi markkinoille kilpailevan formaatin vain kolme kuukautta myöhemmin, ja tämän formaatin kapasiteetti oli 25 gigatavua kerrosta kohden eli viisikymmentä gigatavua kaksikerroksisella levyllä.

Uuden formaatin nimi oli blu-ray, ja pian kävi ilmi, että elokuvateollisuus suosi blu-rayta hd dvd:n sijaan. Suurten elokuvastudioiden asetuttua blu-rayn puolelle Toshiba lopetti hd dvd -formaatin ja -laitteiden kehittämisen vuonna 2008.

1990-luvun jälkipuoliskolla mp3-soittimista tuli suositumpia kuin sen ajan Walkmanista. Mikään mp3-soitin ei kuitenkaan ollut täysin verrattavissa Applen iPodiin, joka julkaistiin vuonna 2001.

Sitä valmistettiin vuosien varrella noin 450 miljoonaa kappaletta. Applen aavistus ajan digitaalisista tarpeista sai useimmat suuret it-yhtiöt kokeilemaan markkinoita, ja Microsoftin fyysinen soitin sekä siihen liitetty musiikkipalvelu nimettiin Zuneksi.

Microsoft toi Zunen markkinoille vuonna 2006 isoin elkein yhteistyössä Toshiban kanssa, joka valmisti puolestaan soittimet.

Kaiken kaikkiaan valmistettiin kolme erilaista soitinta, joissa oli sisäänrakennettu kiintolevy, ja kuusi soitinta, joissa musiikki oli tallennettu flash-muistiin. Myyntiluvut eivät kuitenkaan koskaan yltäneet lähellekään Applen tai toisen kilpailijan Creativen myyntilukuja, joten Zune lakkautettiin vuonna 2012.

Microsoftin silloinen toimitusjohtaja Steve Ballmer ja Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop astuivat 11. helmikuuta 2011 lavalle Lontoossa järjestetyssä suuressa lehdistötilaisuudessa.

He ilmoittivat uudesta merkittävästä yhteistyöstä, jossa Microsoftin mobiilikäyttöjärjestelmä Windows Phone korvaisi Symbianin ja nousisi Nokian puhelinten ensisijaiseksi käyttöjärjestelmäksi.

Microsoftille kyseessä oli yritys viedä markkinaosuutta nousevilta iPhone- ja Android-puhelimilta, ja Nokialle ponnistus oli viimeinen pyrkimys valloittaa takaisin edellisen vuosikymmenen suosio, jonka iPhonen lanseeraus oli romahduttanut. Riskinotto ei kuitenkaan kannattanut, koska Microsoftin Windows Phone-järjestelmä oli yksinkertaisesti liian hankala käyttää.

Windows 8 puhelimessa
Järjestelmä muistutti Windows 8:n aloitusvalikkoa, joka saattoi toimia hyvin isolla näytöllä, mutta puhelimessa se oli liian sekava. Windows Phone korvattiin Windows 10 Mobilella vuonna 2015, mutta ongelmat pysyivät samoina, ja vuoteen 2020 mennessä Microsoft oli hävinnyt puhelinmarkkinoilta.

Ensimmäinen julkisesti esitetty 3D-elokuva näytettiin yleisölle vuonna 1922. Vuosien mittaan tekniikkaa kokeiltiin lisää, ja 3d-illuusio luotiin yleensä punavihreillä suodattimille.

Suuret valmistajat sitoutuivat 3D-televisioihin ja -näyttöihin kuitenkin vasta vuoden 2010 CES-teknologianäyttelyssä. Tämä oli pitkälti seurausta edellisenä vuonna ensi-iltansa saaneen Avatar-elokuvan kaupallisesta menestyksestä.

Vuosituhannen alussa televisiovalmistajat olivat esitelleet toinen toistaan suurempia näyttöjä, ja nyt he tarvitsivat uuden myyntivaltin.

Kolmiulotteisuus sopi siihen täydellisesti. Pian kävi kuitenkin ilmi, etteivät kuluttajat halunneet käyttää kotitelevisionsa ääressä aktiivisia eivätkä passiivisia 3D-laseja, joten 3D-televisioiden, -soittimien, -projektorien ja -kameroiden myynti ei koskaan saavuttanut valmistajien toivomaa tasoa.

Myynti oli huipussaan vuonna 2012, jolloin myytiin hieman yli 41 miljoonaa 3D-televisiota, mutta niiden tuotanto lopetettiin vuonna 2016.

Vuosituhannen alussa Google kokeili useita erilaisia sosiaalisia verkostoja. Yhtiö kehitti Google Waven, Google Buzzin ja Orkutin kunnes se lanseerasi kesällä 2011 palvelun Google+, joka korvasi kaikki aiemmat yritykset.

Tavoitteena oli tietenkin napata markkinaosuutta Facebookilta, joka oli lanseerattu jo vuonna 2004. Palvelussa saattoi jakaa viestejä ja valokuvia, kirjoitella ja keskustella toisten kanssa Google Hangoutissa sekä luoda tapahtumia. Ominaisuudet olivat hyvin samanlaiset kuin Facebookissa, ulkoasu ei. Google+ hävisi silti selvästi Facebookille käyttäjien sitouttamisessa.

Menestyksensä huipulla palveluun oli kirjautuneena 540 miljoonaa kuukausittain aktiivista käyttäjää, mutta he viettivät siellä keskimäärin vain 3,3 minuuttia kuukaudessa, kun taas Facebookissa vietettiin jopa 7-8 tuntia.

Helmikuussa 2014 New York Times kutsui Googlen utta palvelua aavekaupungiksi. Vaikka Google yritti uudistaa alustaansa vuonna 2015, se ei koskaan onnistunut elvyttämään palvelua, joka suljettiin kokonaan vuonna 2019.

Vuonna 2012 joukko pelisuunnittelijoita alkoi etsiä rahoitusta Oculus Rift -nimiselle virtuaalitodellisuuskuulokkeelle.

Jo vuonna 2014 Facebook osti Oculus VR:n lähes kahdella miljardilla eurolla, jolloin muutkin valmistajat ryhtyivät toimeen. Sony teki vastaavan tuotteen PlayStation 4 -pelikonsoliin.

Matkapuhelinvalmistaja HTC loi yhdessä peliyhtiö Valven kanssa Vive VR -lasit, Samsung kehitti Samsung Gear VR:n yhteistyössä Oculuksen kanssa, ja Google teki halvan pahvikypärän, joka piti koota itse ja käyttää sitten puhelimen kanssa. Teknologiaa käytetään edelleen satunnaisesti, mutta se ei ole saavuttanut laajaa suursuosiota.

Joillekin näillä sivuilla mainituille tuotteille ja palveluille on yhteistä se, että ne saivat osakseen valtavasti kiinnostusta ja julkisuutta ja saavuttivat aluksi menestystä, kunnes hype laantui tai jokin parempi tuote ohitti ne.

Monet saattoivat hypen huipulla odottaa, että kiinnostus vr:ää ja 3D-näyttöjä kohtaan kestäisi, mutta nykyään molemmat ovat hiipuneet aikoja sitten. Tällä hetkellä AI eli tekoäly on yksi puhutuimmista aiheista koko IT-maailmassa.

Kysymys kuuluukin, kestääkö kiinnostus tällä kertaa, vai jättääkö seuraava teknologinen harppaus tekoälyn varjoonsa muutaman vuoden kuluttua.