Windowsin yhdeksän uutta toimintoa

Onneksi Microsoft ei säästele Windows 11:n parannuksia. Tässä tarkastelemme lähemmin mielenkiintoisimpia uusia ominaisuuksia, joita Windows 11:een on lisätty viime vuosina.

© trickyaamir/Shutterstock

Windowsista on yleensä julkaistu kokonaan uusi versio noin neljän vuoden välein, mutta se ei tarkoita, etteikö versioiden välissä tapahtuisi kehitystä. Tämä on ollut ilmeistä erityisesti kahdessa viimeisimmässä versiossa.

Windows 10:n ja 11:n niin sanotut puolivuotispäivitykset ovat nimittäin tuoneet mukanaan monia uusia ominaisuuksia, ja varsinkin Windows 11:tä on uudistettu ahkerasti.

Siihen on käyttöjärjestelmän syksyn 2021 julkaisusta lähtien lisätty työkaluja puolen vuoden välein, ja jo olemassa olevien toimintojen käyttömahdollisuuksia on laajennettu.

Osa uutisista on julkistettu laajalti ja mainittu aiemmin, kun taas toiset edistysaskeleet ovat jääneet suurelta osin huomaamatta. Joissakin tapauksissa Microsoft on jopa ujuttanut muutokset sisään takaoven kautta.

Nerokkaita ominaisuuksia piileksii Windowsissa

Vasta päivittäisessä käytössä on käynyt ilmi, että järjestelmässä on jotakin uutta ja erilaista.

Ei siis ole mikään ihme, jos et vielä tunne Windows 11:n kaikkia kommervenkkejä ja käytät edelleen ”vain” ominaisuuksia, jotka järjestelmässä oli jo vuonna 2021.

Tähän artikkeliin olemme koonneet järjestelmää eniten parantaneet ominaisuudet.

Osa työkaluista saattaa olla sinulle tuttuja, mutta joukossa on varmasti myös uusia ominaisuuksia, jotka helpottavat arkeasi tietokoneen ääressä.

1. Säästä akkua

Windowsin uusi työkalu säästää sekä ympäristöä että akkua. Paneudu siis Energiasuosituksiin ja optimoi tietokoneesi virranhallinta-asetukset.

1

Napsautaa aloituspainiketta 1 hiiren kakkospainikkeella ja valitse sitten Asetukset 2.

2

Valitse vasemmasta reunasta kohta Järjestelmä 3.

3

Napsauta seuraavassa ikkunassa kohtaa Virta ja akku 4.

4

Napsauta seuraavaksi ikkunan yläreunassa valikon kohtaa Energiasuositukset 5.

5

Voit nyt ottaa kaikkein energiatehokkaimmat asetukset kerralla käyttöön napsauttamalla painiketta Käytä kaikkia 6.

6

Vaihtoehtoisesti voit säätää yksittäisiä asetuksia napsauttamalla painiketta Käytä 7 haluamiesi toimintojen kohdalta.

2. Nauhoita näyttökuvasta video

Kuvakaappauksia on Windowsissa voinut ottaa jo kauan, mutta Windows 11:ssä näytöltä voi tallentaa yhtä lailla videokuvaa. Voit itse valita, minkä osan näytöstä haluat tallentaa.

1

Aloita painamallä näppäimistöltä Windows-painike + Shift + S. Näytön yläreunaan avautuu kuvakaappaustyökalu. Napsauta sen videokamerakuvaketta 1.

2

Piirrä kehys 2 siihen osaan näyttöä, jonka haluat tallentaa.

3

Aloita tallennus napsauttamalla painiketta Lähtö 3. Lopeta myöhemmin tallennus napsauttamalla punaista kuvaketta.

4

Kuvattu tallenne toistetaan, ja voit tallentaa sen napsauttamalla levykekuvaketta 4.

5

Nimeä tiedosto 5 ja tallenna se kovalevylle mp4-tiedostona napsauttamalla painiketta Tallenna.

3. Paikanna kuvat aikajanalta

Galleria on Resurssienhallinnassa piilotteleva ominaisuus, joka näyttää kaikki kuvasi aikajanalla kansiosta riippumatta. Tällä sivulla näytämme, miten se toimii.

1

Avaa Resurssienhallinta tavalliseen tapaan tehtäväpalkista 1.

2

Valitse ikkunan vasemmasta reunasta Galleria 2.

3

Näet nyt kaikki tietokoneelle tallennetut kuvat ja niiden oikealla puolella aikajanan 3.

4

Voit selvittää kuvan sijainnin tietokoneella napsauttamalla sitä Galleriassa hiiren kakkospainikkeella 4 ja valitsemalla seuraavaksi Avaa tiedostosijainti 5.

5

Vie hiiren osoitin oikeassa reunassa olevan aikajanan 6 päälle, niin näet myös kuukauden, jona kyseiset kuvat on otettu.

4. - 6. Resurssienhallinnan kolme uutuutta

Windows tekee Resurssienhallintaan jatkuvasti isompia ja pienempiä parannuksia. Seuraavaksi esittelemme kolme viimeisen vuoden aikana tullutta uudistusta, joista olemme erityisen innoissamme.

4. Valitse oikea ikkuna tehtäväpalkista

Useasta auki olevasta Resurssienhallintaikkunasta on helppo valita oikea
viemällä hiiren osoitin työkalupalkissa olevan kuvakkeen päälle.

5. Vedä kansio toiselle välilehdelle

Voit vetää kansion tai tiedoston Resurssienhallinnan kkunasta toiselle välilehdelle ja siten siirtää tiedostoja nopeasti kansioiden välillä.

6. Enemmän painikkeita kohdevalikossa

Resurssienhallinnan hiiren kakkospainikkeen kohdevalikossa on kuvakkeet vaikkapa leikkaamiselle, kopioimiselle, nimeämiselle ja jakamiselle.

7. Liity verkkoon QR-koodilla

Voit tarpeen tullen päästää vieraita verkkoosi QR-koodilla. Näin heidän ei tarvitse saada tietää saati syöttää salasanaa puhelimilleen tai tietokoneilleen.

1

Napsauta aloituspainiketta hiiren kakkospainikkeella 1 ja valitse kohdevalikosta Asetukset 2.

2

Napsauta vasemmalla kohtaa Verkko ja Internet 3.

3

Napsauta seuraavaksi ylintä kohtaa WLAN 4.

4

Valitse seuraavasta ikkunasta Kohteen - - ominaisuudet 5.

5

Napsauta nyt oikeassa reunassa painiketta Näytä 6.

6

Avautuvan QR-koodin 7 voi lukea puhelimen kameralla tai tietokoneen verkkokameralla. Napsauta lopuksi Sulje-painiketta.

8. Hyödynnä koko näyttötila

Vetämällä ikkunan näytön yläreunaan saat näkyville eri vaihtoehtoja ikkunoiden sijoittamiseen. Valitse paras mahdollinen asettelu ja hyödynnä näyttötila kokonaan.

1

Aloita vetämällä jokin ikkuna ihan työpöydän yläreunaan 1.

2

Näytölle ilmestyy asetteluehdotuksia 2 auki oleville ikkunoillesi. Me valitsimme asettelun 3, jossa kohdan yksi ikkuna on vasemmalla ja kaksi muuta allekkain oikealla.

3

Tältä asettelu lopulta näyttää. Resurssienhallinta, kuvaohjelma ja muistiinpanolehtiö asettuivat automaattisesti paikalleen ja jakoivat näyttötilan tasapuolisesti.

9. Pakkaa tiedostoja eri tiedostomuotoihin

Windows on vuosikymmeniä pakannut pienennettävät tiedostot tiettyyn muotoon. Nyt zip-tiedoston rinnalle on tullut muitakin formaatteja. Näytämme sinulle, miten pakkaat tiedostosi eri muotoihin.

1

Merkitse aluksi Resurssienhallinnasta joitain tiedostoja tai kansioita 1 ja napsauta niitä hiiren kakkospainikkeella.

2

Valitse kohdevalikosta kohta Pakkaa... 2.

3

Valitse seuraavasta avautuvasta valikosta 7z-tiedosto 3 tai muu toivomasi tiedostomuoto.

4

Tiedostot pakataan nyt 7ztiedostoiksi 4, jolloin ne vievät vähemmän levytilaa.

5

Tiedostot voi sitten purkaa napsauttamalla 7Z-tiedostoa 5 hiiren kakkospainikkeella ja valitsemalla vielä Pura kaikki... 6.

Lataa lehtiversio (PDF)

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin KotiMikro -lehdessä.