Microsoft jatkaa edelleen viimeisimmän ominaisuuspäivityksen, 2004-version eli 20H1:n, ongelmien korjaamista.
Oli syynä sitten ongelmat tai ei, niin Microsoft on nyt ilmeisesti muuttamassa versiopäivitysten käytäntöä, joka on ollut samanlainen jo vuosia.
Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvien ominaisuuspäivitysten tahtia harvennetaan niin, että versiopäivitys tulee vain kerran vuodessa.
Asiasta kertovan ZDNetin mukaan loppuvuoden 2020 ominaisuuspäivityksen jälkeen seuraava laaja versiopäivitys saatetaan julkaista vasta vuoden kuluttua.
> Täällä on katsaus kaikkiin Windows 10:n ominaisuuspäivityksiin
Päivityskäytäntö jo muuttunut
Merkkejä harventuvasta päivitysrytmistä on jo havaittu.
Microsoft on jo lopettanut Insider-käyttäjille suunnattujen koontiversioiden yhdistämisen tiettyihin Windowsin ominaisuuspäivityksiin.
Tämä saattaa viitata siihen, että yhtiö on luopumassa puolivuosittaisista versiopäivityksistä.
Microsoftin keskiössä Windows 10X
Päivitysten harventaminen ei tarkoita, että Microsoft laiskottelisi.
Kun ominaisuuspäivitykset muuttuvat yksivuotisiksi vuonna 2021, yhtiön kehityspuolella voidaan keskittyä entistä enemmän sekä uuteen Windows10X -järjestelmään että Windows 10:een.
Windows 10X on kahden näytön laitteille suunniteltu uusi käyttöjärjestelmä, joka toimii esimerkiksi tulevassa kaksinäyttöisessä Microsoft Surface Neo -tietokoneessa.
ZDNetin lähteiden mukaan Windows 10X julkaistaan keväällä 2021, mutta vain yksinäyttöisille laitteille. Tuolloin ei julkaistaisi Windows 10:n ominaisuuspäivitystä.
Päivitetty Windows 10X -versio, joka toimii sekä yksi- että kaksinäyttöisissä laitteissa, julkaistaisiin vasta keväällä 2022. Myös tuki Win32-sovelluksille tulisi vasta tässä päivityksessä.
Tästä katsauksesta löydät tiedot kaikista Windows 10:lle tähän mennessä julkaistuista ominaisuuspäivityksistä.