Android 13
Android 13

Uusi Android-versio näppärine toimintoineen on pian täällä.

© Shutterstock

Uusi Android-versio tulee pian

Android 13 -käyttöjärjestelmän testaus alkaa nyt olla loppuvaiheessa, ja pian uusi käyttöjärjestelmä on valmis julkaistavaksi kaikille, joilla on yhteensopiva Android-puhelin.

torstai 21. heinäkuuta 2022 teksti M. Lorentsen

Jos sinulla on Android-puhelin, meillä on hyviä uutisia.

Android-käyttöjärjestelmästä on tulossa uusi versio, ja päivityksessä on runsaasti uusia ja mielenkiintoisia toimintoja.

Uusi käyttöjärjestelmä Android 13 on nimittäin lopputestivaiheessa, jossa käyttöjärjestelmän viimeiset pienet hienosäädöt testataan.

Google-kehittäjien mukaan kyse on vain muutamasta viikosta ennen kuin Android 13 julkaistaan. Tarvitset kuitenkin todennäköisesti uuden Android-puhelimen päivittääksesi Android 13:een.

LUE MYÖS: Tässä ovat iPhonen uudet ominaisuudet

Keskittyy yksityisyyden suojaan

Google on toteuttanut uudessa Android 13:ssa monia uusia toimintoja, joissa keskitytään erityisesti käyttäjän yksityisyyden suojaamiseen.

Sinun ei esimerkiksi tarvitse antaa sovellukselle käyttöoikeutta kaikkiin valokuviisi, jos haluat käyttää puhelimen mediatiedostoja. Sen sijaan voit valita tarkkaan, mitä tiedostoja sovellus saa käyttää.

Lisäksi voit helposti tarkistaa eri sovellusten käyttöoikeudet avaamalla yhteenvedon käyttöoikeuksista. Yhteenvedosta näet tarkasti, mitkä sovellukset ovat esimerkiksi käyttäneet puhelimen mikrofonia, kameraa ja sijaintia viimeisten seitsemän päivän aikana.

LUE MYÖS: Kaikki, mitä Androidista pitää tietää

Paljon käteviä toimintoja

Android 13 sisältää useita uusia toimintoja, jotka parantavat käyttöjärjestelmää omalla tavallaan. Sovellukset eivät esimerkiksi jatkossa voi lähettää sinulle ilmoituksia, ellet ole antanut siihen lupaa.

Lisäksi käyttöjärjestelmässä on muun muassa sisäinen QR-koodiskanneri, joka on huomattavasti helpompi avata, parannettu mediasoitin ja Bluetooth-yhteys, joka parantaa äänenlaatua ja säästää akkua.

Emme tiedä tarkalleen, milloin Android 13 on käyttövalmis, mutta Googlen mukaan päivitys julkaistaan kaikille yhteensopivalle Android-älypuhelimelle joidenkin viikkojen kuluessa.

LUE MYÖS: Käytä puhelinta vesivaakana

Ehkä sinua kiinnostaa...