Android 14 tarjoaa monia uusia mahdollisuuksia
Android 14:

Myöhemmin tänä vuonna voit päivittää Android-laitteeellesi Android 14 -käyttöjärjestelmän. Olemme jo päässeet tutustumaan muutamiin odotettavissa oleviin uusiin ominaisuuksiin.

© Shutterstock

Android 14: Tässä ovat tärkeimmät uudet ominaisuudet

Google lähettää Android 14 -käyttöjärjestelmän pian kaikkiin Android-laitteisiin. Olemme jo päässeet tutustumaan muutamiin odotettavissa oleviin uusiin ominaisuuksiin.

tiistai 9. toukokuuta 2023 teksti N. Ernst

Google esittelee pian käyttöjärjestelmänsä seuraavan version, Android 14:n. 

Käyttöjärjestelmästä on kuitenkin jo julkaistu beta-versio, jota olemme testanneet toimituksessa, jotta osaamme kertoa tärkeimmistä uusista ominaisuuksista.

LUE MYÖS: Hanki reilusti tilaa Android-puhelimeesi

Kannattaa kuitenkin huomata, että kyseessä on beta-versio, eikä ohjelmisto ole vielä täysin valmis. Siksi Google voi lisätä tai poistaa ominaisuuksia lopullisesta versiosta, joka tulee saataville myöhemmin tänä vuonna - todennäköisesti syksyllä.

Seuraavassa kerromme, mitä uutta uudessa käyttöjärjestelmässä on odotettavissa. 

Suurempi teksti, joka on helpompi nähdä

Jos sinun on joskus vaikea nähdä, mitä puhelimesi näytöllä lukee, Android 14:ssä on hyvä uutuus. 

Google haluaa nimittäin sekä tehdä tekstistä nykyistä suuremman, että muuttaa myös tapaa, jolla tekstiä ja muuta sisältöä skaalataan käyttöjärjestelmässä.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että suuret otsikot ja osiot, jotka ovat jo ennestään suuria, eivät suurene vastaavasti, jos asetat tekstin kooksi 200 % - suurennus vaikuttaa vain "tavalliseen" tekstiin.

Vanhojen ja suojaamattomien sovellusten esto

Monet haittaohjelmat ja virukset löytyvät vanhoista sovelluksista, koska niiden tietoturva on löysempi, eli verkkorikollisten on helpompi ujuttaa haittaohjelmia sisään takaovesta. 

Android 14:ssä useita vanhoja sovelluksia on kuitenkin estetty, jotta tämä voidaan välttää.

LUE MYÖS: Android-kauppa on täynnä väärennettyjä sovelluksia

Varsinkin SDK-versioon 23 tai alempaan SDK-versioon perustuvat sovellukset, jotka otettiin käyttöön Android 6:ssa vuonna 2015, estetään Android 14:ssä.

Hallitse kuviesi käyttöoikeutta

Android 14:ssa voit myös hallita paremmin, mitä valokuvia ja videoita käyttöjärjestelmä ja siten Google saa käyttää. 

Aiemmin käyttöjärjestelmällä on ollut lupa käyttää kaikkia valokuviasi ja videoitasi, mutta Android 14:ssä tilanne muuttuu.

LUE MYÖS: Näin teet Android-puhelimestasi turvallisen

Siinä voi nimittäin valita tarkasti, mitä valokuvia ja videoita käyttöjärjestelmä saa käyttöönsä, esimerkiksi kun niitä jaetaan sovelluksessa.

Ilmoitukset taskulampulla

Ennen vanhaan monissa Android-puhelimissa oli edessä pieni led-valo, joka vilkkui eri väreissä puhelun, tekstiviestin tai muun ilmoituksen saapuessa. 

Valitettavasti puhelimissa ei enää ole valoa, mutta Google on saanut Android 14 -käyttöjärjestelmän kohdalla toisen, melkoisen hyvän idean.

LUE MYÖS: Android-puhelimissa on pian suuri ongelma

Puhelimen takana oleva taskulamppu kiinnittää huomiosi, kun puhelimella tapahtuu jotakin tai kun puhelin soi.

Akku kestää pidempään

Aina kun Google päivittää Androidin, se on yleensä lupaus paremmasta ja pidemmästä akun kestosta. Näin on myös Android 14 -käyttöjärjestelmässä.

LUE MYÖS: Parempi yksityisyydensuoja Google Play Kaupassa

Android 14 -käyttöjärjestelmässä Google on muun muassa optimoinut sen, miten käyttöjärjestelmä hallitsee taustaprosesseja sekä latauksia ja siirtoja, mikä mahdollistaa hieman pidemmän akun keston matkapuhelimessa. 

LUE MYÖS: Näin päivität puhelimen sovellukset

Milloin Android 14 julkaistaan?

Google ei ole vielä julkaissut tiettyä päivämäärää, mutta jos Google noudattaa samaa suunnitelmaa kuin ennenkin, Android 14 julkaistaan elo- tai syyskuussa 2023.

Se, milloin sinä voit päivittää Android-laitteesi, riippuu kuitenkin valmistajasta, ja voi kestää pari kuukautta, ennen kuin päivitys on kaikkien saatavilla. Samsungin omistajat ovat yleensä ensimmäisiä, jotka pääsevät nauttimaan uudesta Android-versiosta.

Voit kuitenkin odottaa näkeväsi joitakin uusia ominaisuuksia jo 10. toukokuuta, kun Google pitää kehittäjäkonferenssinsa. Seuraamme luonnollisestikin sivusta jatkuvasti.

Ehkä sinua kiinnostaa...