Käsi ja ranne tuntuvat helposti hieman aroilta ja väsyneiltä pitkän ja tehokkaan tietokoneistunnon jälkeen, ja pieni puutuminenkin on vielä ihan normaalia.
Huono asento ja staattinen ote hiirestä saattaa kuitenkin aiheuttaa jatkuvan kiputilan, ns. hiirikäden, ja myös pahentaa tilannetta, jos käteen on päässyt kehittymään ikävä rasitusvamma, rannekanavaoireyhtymä.
Näin vältät hiirikäden:
Hiirikäsivaivoja voi hoitaa ja ehkäistä ennalta yksinkertaisilla keinoilla. Tässä on niistä viisi, joilla jo pitää hiirikäden riittävän loitolla.
1. Hanki hyvä hiiri
Jos hiirikätesi oireilee ja koet toistuvaa kipua jo lyhyenkin hiiren käytön aikana, niin vältä liikarasitusta ja harkitse vakavasti luopumista tavallisesta hiirestä.
Kokeile, millainen hiiri tuntuu käteen hyvältä. Saatavana on myös erilaisia ergonomisia hiiriä, kuten näppäimistön eteen asennettava rullahiiri, hiirikynä tai pystyasennossa oleva hiiri.
2. Käytä näppäinkomentoja
Sekä Windows-järjestelmässä että kaikissa ohjelmissa on pikanäppäimiä, joiden avulla eri toimintoja voi käyttää näppäinkomennoilla.
Näppäinkomennot säästävät hiirikättä, kun esimerkiksi Windowsin aloitusvalikon saa avattua Windows-näppäintä painamalla, sen sijaan että kuljettaisi kursorin näytän vasempaan alakulmaan ja napsauttaisi aloituspainiketta.
Lue myös: 16 näppärää pikanäppäintä

Jatkuva hiirikäden rasitus voi pahimmillaan edesauttaa rannekanavaoireyhtymää, jonka seurauksena hiiren käyttö muuttuu mahdottomaksi.
3. Pidä taukoja
Tauota tietokoneella työskentelyä. Pidä mielellään vartin välein pieni jumppatauko ja pyörittele ranteita ja hartioita.
Muista myös välillä nousta kokonaan pois tietokoneen ääreltä, venyttele, liiku ja käy juomassa vettä.
4. Vaihda kättä
Opettele käyttämään hiirtä myös toisella kädellä. Se voi tuntua alussa hankalalta, mutta kun yrität joka päivä käyttää hiirtä myös toisella kädellä, niin se alkaa vähitellen sujua.
Vaihtele myös sormea, jolla painat ykkös- ja kakkospainikkeita.
Lue täältä lisää hiirikäden hoito-ohjeita.
5. Vähennä kaksoisnapsautuksen nopeutta
Windowsin asetuksissa voi säätää kaksoisnapsautuksen nopeutta.
Käytä hitaampaa asetusta, niin saat kohteen avattua kättä vähemmän rasittavalla sormen liikkeellä.