Olipa kerran työkalu, jolla sai tallennettua rajattoman määrän kuvia ja videoita verkkoon. Sillä sai jopa muokattua kuvia ennen kuin ne jaettiin sukulaisten ja tuttavien iloksi. Parasta tässä kaikessa oli silti se, että palvelu nimeltä Google Kuvat oli käyttäjilleen täysin maksuton.
Asiat eivät ikävä kyllä ole niin enää pitkään. Googlen mainiota kuvapalvelua sai käyttää vuosikausia maksutta, kunhan kuvia ei tallennettu sinne parhaalla mahdollisella laadulla.
Ehdot muuttuvat ensimmäinen kesäkuuta. Google Kuvat -palvelun videot ja kuvat eivät vieneet aiemmin 15 gigatavun maksutonta tallennustilan kiintiötä, mutta asia muuttuu kesäkuussa.
Sen jälkeen jokainen Google Kuviin puhelimesta, tietokoneesta tai taulutietokoneesta ladattu kuva pienentää Gmailin, Driven ja Google Kuvien tallennustilaa. Jonain päivänä tila sitten loppuu. Mikä neuvoksi? Voit joko ostaa Googlelta lisää tallennustilaa – sadan gigatavun tallennustila nykyisten 15 maksuttoman gigatavun lisäksi maksaa kaksi euroa kuukaudessa – tai sitten voit hankkia 200 gigaa lisätilaa kolmella eurolla.
Vaihtoehtoisesti tallennustilaa voi raivata käyttöön poistamalla turhia tiedostoja, viestejä ja kuvia. Sitten voi jatkaa Google Kuvien maksutonta käyttöä vaikka vuosikausia. Tallennettavia kuvia ja videoita jossain määrin etukäteen karsimalla maksuton tallennustila riittää vielä pidempään. Tässä artikkelissa neuvotaan Google Driven ja Gmailin kookkaimpien tiedostojen poistaminen, ja kerromme lisäksi, kuinka tallennustilan käyttöä voi tehostaa pitkäksi aikaa muutamalla näppärällä niksillä.