Lomalta palatessa kamera tai puhelin on usein täynnä tuoreita lomakuvia, joita olisi kiva näyttää perheelle ja ystäville. Ne kertovat elävästi, missä syötiin, mitä nähtiin, missä asuttiin ja mitä tehtiin. Satoja kuvia sisältävästä järjestämättömästä valokuva- albumista voi kuitenkin olla hankalaa valita 30 parasta kuvaa, rajata ne sopivan kokoisiksi, kiertää ne oikein päin, nimetä ne ymmärrettävästi, järjestää ne kansioon ja tulostaa tai lähettää sähköpostilla sukulaisille ja ystäville.
Tehtävä voi tuntua hankalalta varsinkin, jos jokaisen kuvan kokoa tai nimeä on muutettava yksitellen. FastStone Photo Resizer -ohjelman avulla voi onneksi tehdä niin kutsuttuja erämuokkauksia, joissa sama muokkaus pannaan täytäntöön useissa kuvissa samalla kerralla. Ohjelmalle on vain kerrottava, mitä kuvassa pitää muuttaa ja mitä kuvia muokkaustoive koskee. FastStone Photo Resizer hoitaa loput.
Ohjelma säilyttää alkuperäiset kuvat automaattisesti, joten esimerkiksi korkearesoluutioisen kuvan tulostaminen joskus tulevaisuudessa on edelleen mahdollista. Isojen kuvien kokoa kannattaa lähtökohtaisesti muuttaa, jotta ne mahtuvat helposti kiintolevylle. Kutistaminen on hyvä idea varsinkin, jos kuvia on paljon ja ne pitäisi lähettää sähköpostitse tai Messengerin kautta tai jos kuvia on tarkoitus julkaista verkkosivustolla. FastStone Photo Resizer -ohjelmassa voi määrittää tarkalleen, kuinka monta prosenttia kuvaa on pienennettävä.
Toiveena voi olla esimerkiksi, että kuva vie vain 500 kilotavua tilaa kolmen megatavun sijaan. Jos kuvia on tarkoitus katsoa vain puhelimen näytöllä, tietokoneella tai iPadilla, kukaan ei huomaa, vaikka kokoa pienentäisi paljonkin. FastStone Photo Resizer auttaa myös muuttamaan useiden kuvien tiedostonimen kerralla. Toiminnon ansiosta kaikki lomakuvat voi nimetä niin, että ne on helppo tunnistaa ja löytää myöhemmin tietokoneelta, jos aikomuksena on jakaa niitä sukulaisille tai tehdä niistä esimerkiksi valokuvakirja. Tässä artikkelissa käymme läpi ohjelman perustoiminnot. Kun olet oppinut ne, voit perehtyä omatoimisesti muihin ohjelman tarjoamiin mahdollisuuksiin.