Google Drivessä tiedostot ovat aina käytettävissä missä ja milloin tahansa. Jos tiedostoja on kertynyt paljon, niin tietyn tiedoston löytäminen voi olla hankalaa.
Etsimiseen voi kuitenkin käyttää tarkennettua hakua, jossa voi hakua rajaamalla etsiä tiedostoja tehokkaasti.
Tarkennetussa haussa voi etsiä tiedostoja esimerkiksi tiedoston tyypin, sijainnin ja muokkauspäivän perusteella.
Voit rajata haun koskemaan tiettyä Driven kansiota myös suoraan niin, että napsautat kansiota kakkospainikkeella ja valitset kohdevalikosta rivin Hae kohteesta [kansion nimi].
Näin käytät Google Driven tarkennettua hakua
- Tiedostotyyppien luettelo tulee esiin heti, kun napsautat hakukenttää. Näin voit kohdistaa haun tiettyyn tiedostotyyppiin, kuten esimerkiksi kuviin.
- Saat tarkennetun haun asetukset näkyviin, kun napsautat hakukentän oikeassa reunassa olevaa alaspäin osoittavaa kolmiota tai valitset Lisää hakutyökaluja, kun napsautat ensin hakukenttää.
- Hakuasetuksissa voi rajata hakua esimerkiksi voit tyypin, sijainnin ja muokkauspäivän mukaan.
- Voit myös rajata hakua kirjoittamalla osan tiedoston nimestä tai tiedostossa esiintyviä sanoja.
- Haun voi kohdistaa myös sinulle jaettuihin kansioihin.
- Tallenna asetukset ja käynnistä haku valitsemalla HAKU.

Saat tarkennetun haun esiin napsauttamalla hakukentän oikeassa reunassa olevaa nuolipainiketta.
Ota Googlen kätevät palvelut haltuun
KotiMikron uusimmassa numerossa kerrotaan lisää Google Drivestä.
Näytämme muun muassa, kuinka voit siirtää automaattisesti tiedostoja Google Driveen.
Google Driveä esittelevä artikkeli kuuluu KotiMikron kymmenosaiseen Google-kouluun, jossa perehdytään Googlen hyödyllisiin sovelluksiin, joita voi käyttää ilmaiseksi.
Nämä 10 palvelua käsitellään Google-koulussa:
- Google Docs (tekstinkäsittely)
- Google Sheets (taulukkolaskenta)
- Google Slides (esitysohjelma)
- Gmail (sähköpostipalvelu)
- Google Drive (pilvitallennustila)
- Google Kalenteri (kalenteripalvelu)
- Google Kuvat (kuvagalleria ja kuvien muokkaus)
- Google Maps (karttapalvelu ja navigointi)
- Google Sites (nettisivujen julkaisu)
- Google Assistant (virtuaaliavustaja)
Jäikö joku osa väliin? Tilaajana pääset Etunurkassa lukemaan kaikki Google-koulun osat.