Tripla kiinnosti suomalaisia
Google Trends

Meitä kiinnosti kuluneena vuonna muun muassa Tripla, joka oli puheenaiheiden ykkönen Googlen mukaan.

Google Trends: Tätä googlattiin 2019

Google on julkistanut suomalaisten suosituimmat haut kuluneelta vuodelta. Meitä kiinnostivat muun muassa Tripla, kurtturuusu, Matti Nykänen ja Notre Dame.

torstai 12. joulukuuta 2019 teksti KotiMikron toimitus


Google on julkistanut vuotuisen listansa, josta selviää vuoden 2019 kiinnostavimmat suomalaisten Google-haut.

Kiinnostavimmat haut luokiteltiin tänä vuonna näihin seitsemään kategoriaan: puheenaiheet, uutiset, henkilöt, poliitikot, viihde, ruoka ja miten?. Listoja luodaan hakutermeistä, joiden liikenne kasvoi kuluneena vuonna eniten viime vuoteen verrattuna.

Kauppakeskukset kiinnostivat

Puheenaiheiden ykköseksi nousi Pasilan uusi kauppakeskus Tripla. Myös Seinäjoelle avattu Ideapark kiinnosti suomalaisia.

Uutisissa haetuinta oli keväällä tulipalossa vaurioitunut Notre Damen katedraali. Henkilöissä haetuimpien kolmen kärki oli Matti Nykänen, Olli Lindholm ja Kaapo Kakko. 

Miten-luokassa kiinnosti tietää muun muassa kuinka laihdutaan ja kuinka saadaan rahaa.

Alla on kymmenen haetuinta asiaa kaikissa luokissa.

Puheenaiheet

  1. Tripla
  2. Ideapark Seinäjoki
  3. Muji
  4. Kurtturuusu
  5. Curly girl metodi
  6. Uunifetapasta
  7. Lumenpudotin
  8. Hulavanne
  9. Sähköpotkulauta
  10. Amos Rex

Uutiset

  1. Notre Dame
  2. Postin lakko
  3. Eduskuntavaalit
  4. Perussuomalaiset
  5. Eurovaalit
  6. Sri Lanka
  7. Area 51
  8. Thomas Cook
  9. Brexit
  10. Ilmastolakko

Henkilöt

  1. Matti Nykänen
  2. Olli Lindholm
  3. Kaapo Kakko
  4. Marko Anttila
  5. Ed Sheeran
  6. Maisa Torppa
  7. Kevin Lankinen
  8. Greta Thunberg
  9. Jussi Halla-Aho
  10. Teemu Pukki

Poliitikot

  1. Jussi Halla-Aho
  2. Antti Rinne
  3. Sanna Marin
  4. Katri Kulmuni
  5. Li Andersson
  6. Markus Kuotesaho
  7. Antti Rantakangas
  8. Sirpa Paatero
  9. Husu Hussein
  10. Paavo Väyrynen

> Haluatko hakea Googlella paremmin? Tsekkaa nämä 3 vinkkiä parempiin Google-hakuihin

Viihde

  1. Big Brother
  2. Game of Thrones
  3. Apex Legends
  4. Stranger Things
  5. Joker
  6. Rammstein
  7. Temptation Island
  8. Fortnite tracker
  9. Ence
  10. Once Upon A Time In Hollywood

Ruoka

  1. Uunifetapasta
  2. Lyonin kana
  3. Kombucha cola
  4. Raastekeitto
  5. Beyond Meat
  6. Kinder kääretorttu
  7. Puolukkajauhe
  8. Keto reseptit
  9. Pihlajanmarjahyytelö
  10. Voileipäkääretorttu

Miten?

  1. Miten laihtua
  2. Miten hallitus muodostetaan
  3. Miten saada rahaa
  4. Miten lasketaan keskiarvo
  5. Miten saada unta
  6. Miten poistaa Instagram-tili
  7. Miten auttaa masentunutta
  8. Miten pysyä hereillä
  9. Miten oppia englantia
  10. Eurovaalit miten äänestää

Googlen hakujen vuosi on täällä. Valikosta voi siirtyä haluamansa maan suosituimpiin hakuihin. Valita voi myös koko maailman suosituimmat haut.

Muistatko, mika haetutti suomalaisia 2018? Lue tästä jutusta, mikä silloin vei suomalaiset hakukoneen ääreen.


Ehkä sinua kiinnostaa...