Allekirjoituslaite

Tolkuttoman kallis laite allekirjoittaa puolestasi

Sveitsiläinen kellonvalmistaja Jaquet Droz on esitellyt erikoisen laitteen, joka tekee allekirjoituksen käyttäjänsä puolesta. Erikoinen on hintakin, karvan päälle 300 000 euroa.

torstai 26. huhtikuuta 2018 teksti Peter Skovbjerg Jensen


Tuntuuko allekirjoittaminen masentavan tavalliselta tavistouhulta?

Ei hätää, sillä päiväsi pelastaa kelloistaan kuuluisan sveitsiläisen Jaquet Drozin kehittämä mekaaninen ihmevekotin. 

Neljän vuoden hiomisen jälkeen syntyi allekirjoituskone, joka allekirjoittaa dokumentit  puolestasi. 

Jaquet Drozin kellotekniikkaan perustuvassa laitteessa on automaattikoneisto, joka piirtää allekkirjoituksen paperille mukana tulevalla kynällä.

Allekirjoituskoneen saa omakseen 367 500 dollarilla eli euroissa noin 300 isolla (eikä se tarkoita tuoppeja). Tämä on kuitenkin vasta perusmallin hinta, jonka mukana kuitenkin saa nahkaisen säilytyskotelon. 

Video näyttää, kuinka allekirjoitusmasiina toimii:

Kauttaaltaan käsityötä

Kaikkia 585 osasta koostuva allekirjoituskone on koottu ja viimeistelty käsityönä juhlistamaan kellomerkin 280-vuotista historiaa. 

Laitteen koneisto kootaan ostajan lähettämän allekirjoitusnäytteen perusteella. 

Kuka tahansa ei pääse laitteella riipustamaan, sillä laitteen saa toimimaan vain omistajan valitsemalla nelinumeroisella koodilla.

Laitteen koneisto vedetään kyljessä olevalla vivulla kuin mekaaninen kello. Yhdellä vedolla tekee kaksi allekirjoitusta.  

Allekirjoituskone soveltuu hänelle, jolla on jo kaikkea – kuten paksu lompakko. Ja tuskin ketään harmittaisi, vaikka laite löytyisi pukinkontista.

Katso kuvia ja lue lisää Jaquet Drozin allekirjoituskoneesta.

Meillä on sinulle edullisempi tapaa säästää kättäsi. Nyt saat 4 numeroa KotiMikroa ja ergonomisen hiiren yhteensä vain 21,90 eurolla. Tutustu tarjoukseen täällä.

Ehkä sinua kiinnostaa...