Yliopiston tutkimushankkeessa kehitetyssä Luostarinmäki-seikkailussa museokävijä osallistuu serkkunsa hääjuhlien järjestelyihin, selvittelee kadonneen vihkisormuksen arvoitusta ja oppii samalla yhtä ja toista 1800-luvun kaupunkielämästä.
Kesäkuun aikana museovieraiden joukosta poimituille koehenkilöille lainataan tablettitietokone ja siinä toimiva seikkailusovellus, ja käyttökokemukset kirjataan vierailun jälkeen. Tutkijoilla on museon portilla teltta, jossa myös kerrotaan kiinnostuneille hankkeesta ja sovelluksen toteutuksesta.

”Sovelluksessa käytetään lisätyn todellisuuden tekniikkaa, mikä tarkoittaa, että tietotekniikan avulla todelliseen näkymään lisätään virtuaalista ja vuorovaikutteista sisältöä”, kertoo erikoistutkija Teijo Lehtonen Turun yliopiston Technology Research Centeristä.
Lisätty todellisuus tuo uusia näköaloja museoon
Tabletin läpi katsottaessa sen näytöltä nähdään Luostarinmäen pihoilla ja kaduilla liikkuvan 1850-luvun ihmisiä, joiden kanssa museovieras pääsee myös keskustelemaan ja tekemään tehtäviä.
”Testauksella tutkitaan, miten tämän tyyppinen sovellustarjonta toimisi museoympäristössä sekä kuinka toimivan ja kiinnostavan seikkailun olemme onnistuneet luomaan”, Lehtonen sanoo.

Luostarinmäellä on säilynyt kokonainen 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun kaupunginosa lukuisine rakennuksineen, joista lähes kaikki sijaitsevat alkuperäisillä paikoillaan. Nyt testattava seikkailusovellus antaa museokävijöille uudenlaisen näkökulman museoalueeseen.