Kesälomakauden kunniaksi Targuksen nettikyselyssä otettiin selvää kuinka moni malttaa pitää lomaa tietokoneen näpyttelystä. Yllättävän harvalta se tuntuu onnistuvan, sillä peräti 70 prosenttia vastaajista tunnusti ottavansa kannettavan tietokoneen mukaan kesämökille tai kesälomamatkalle.
Samassa nettikyselyssä selvisi myös, että peräti neljännes vastaajista on joskus pudottanut kannettavan tietokoneensa. Sen sijaan harvalta vastaajalta kannettava tietokone on kadonnut tai varastettu. Vain neljä prosenttia vastanneista kertoi joskus menettäneensä tietokoneensa, koska kadotti sen tai se varastettiin.
Sukupuolierot ovat näissä asioissa pieniä. Tietokoneensa pudottaneista 53 prosenttia ja kadottaneista 52 prosenttia oli naisia, kun kaikista vastaajista heitä oli 58 prosenttia.
Targuksen kannettavien tietokoneiden laukuissa käytetään useita erilaisia suojausmenetelmiä. Kaikissa laukuissa on perinteinen vaahtomuoviin perustuva suoja turvaamassa tietokonetta. Tietyissä laukkumalleissa käytetään lisäksi Targuksen kehittämiä lisäsuojauksia. APS-ilmatyynyjärjestelmä, SafePort Air Protection System, on tiheärakenteisiin ilmahuokosiin perustuva, perinteistä vaahtomuovia viisi kertaa paremmin suojaava ratkaisu.
DPS-järjestelmä, SafePort Dome Protection System on puolestaan kehitetty suojaamaan tietokonetta sivusuunnasta tulevilta iskuilta ja paineelta. SafePORT Sling Protection System on kehtomainen rakenne, joka kiinnitetään säilytystilan seinämiin. Se on valmistettu elastisesta neopreenista ja suojaa erinomaisesti tietokonetta iskuilta ja putoamisen aiheuttamilta vammoilta. Targuksen verkkosivuilla on lisätietoja suojausmenetelmistä.
Nettikysely järjestettiin Suomessa heinäkuussa 2012 ja siihen vastasi 611 henkilöä.