perheturva

Käyttäjätunnus antaa turvaa

Pc:n ja verkon käytön turvallisuutta voi lisätä luomalla kullekin käyttäjälle henkilökohtaisen käyttäjätunnuksen ja antamalla järjestelmänvalvojan oikeudet vain vanhempien käyttöön.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Tämän päivän lapset ja nuoret kasvavat digitaaliseen maailmaan. He käyttävät tietokoneita ja älypuhelimia läksyjen tekemiseen, leikkimiseen, pelaamiseen ja kommunikointiin ystävien kanssa, ja ovat entistä useammin yhteydessä internetiin. Uuden teknologian kautta he saavat paljon uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia. Samaan aikaan vanhemmat kuitenkin haluavat varmistaa, että asiat, joita lapset kohtaavat netissä, ovat turvallisia.

Tuoreen Microsoftin teettämän tutkimuksen mukaan 5–15 -vuotiaiden lasten vanhempien tietoturvatoiveiden kärjessä (87 prosenttia vastanneista) on suojella lapsia pahantahtoisilta verkon käyttäjiltä sekä sivustoilta, joita ei ole suunnattu lapsille. Toteutustapa sen sijaan jakaa jo mielipiteitä: 43 prosenttia katsoo, että lasten verkkokäyttäytymisen seuranta on paras tapa suojella heitä, kun taas 45 prosenttia näkee, että tehokkaampaa on säädellä lasten pääsyä eri verkkosivuille. Tutkimukseen haastateltiin 7 000 vanhempaa Brasiliassa, Kiinassa, Ranskassa, Intiassa ja Yhdysvalloissa.

Microsoft kehittää jatkuvasti keinoja parantaa lasten ja nuorten mahdollisuuksia turvalliseen pc:n ja verkon käyttöön. Esimerkiksi Windows 8 -käyttöjärjestelmän avulla vanhemmat voivat seurata, mitä heidän lapsensa tekevät tietokoneella, käyttivätpä he laitettaan missä tahansa. Tämä edellyttää vain Microsoft-tilin avaamista lapselle, jonka jälkeen tilille muodostuvasta viikkoraportista voi tarkastella, mitä lapsi on koneellaan tehnyt.

Microsoft suosittelee, että ensinnäkin kullekin tietokoneen käyttäjälle, niin vanhemmille kuin jokaiselle lapselle luotaisiin oma henkilökohtainen käyttäjätunnus, ja toisekseen järjestelmänvalvojan oikeudet olisivat vain vanhempien käytössä. Tämä tuo muun muassa seuraavat hyödyt:

Lapsi ei voi avata vanhempien sähköpostia, verkkopalveluja, dokumentteja jne. Lapset voivat personoida oman tilinsä asetukset mieleisekseen ilman, että vanhempien asetukset muuttuisivat. Lapset eivät kuitenkaan voi muuttaa koneen ja käyttöjärjestelmän tietoturvaan liittyviä asetuksia. Haitallisten tiedostojen lataaminen estetään automaattisesti SmartScreen Application Reputation service -toiminnon avulla.

Vanhemmat, jotka haluavat paremmin seurata lastensa tietokoneen käyttöä, voivat raportoinnin lisäksi hyödyntää tehokkaampia työkaluja familysafety.microsoft.com -sivustolta.

Ehkä sinua kiinnostaa...