Google on aiemmin julkaissut kaikille verkon käyttäjille suunnatun Good to Know -infosivuston Yhdysvalloissa, Saksassa ja Englannissa. Kampanja antaa käytännönläheisiä vinkkejä tietoturvan parantamiseen ja ymmärtämiseen.
Tietoturva ei katso kansallisuutta, ja siksi sivusto on käännetty myös suomeksi ja 60 muulle kielelle. Perheille suunnattu Family Safety Center -sivusto on myös liitetty osaksi kokonaisuutta.
Sivustolla annetaan ohjeita verkossa säilytettävien tietojen suojaamiseen, kerrotaan kuinka Google käsittelee käyttäjien henkilökohtaisia tietoja ja annetaan vinkkejä kuinka perheiden verkkokäytöstä saadaan turvallisempaa. Sivuilla kerrotaan esimerkiksi kuinka valita riittävän vahva salasana, kuinka tunnistaa huijausyrityksiä ja kuinka parantaa turvallisuutta kaksivaiheisella kirjautumisen vahvistuksella.
Jokainen tuntee jonkun, joka käyttää samaa salasanaa kaikissa verkkopalveluissa, jättää kännykän näytön kaikkien näkyville ja ajattelee evästeiden olevan ainoastaan mukaan otettavaa syötävää. Verkkolukutaidon merkitys on kuitenkin kasvussa, ja Googlen sivusto on osaltaan kantamassa korttaan kekoon. Googlen blogissa kehotetaankin jakamaan sivuston vinkkejä tutuille ja kadunmiehille.