HTC HTC U Ultrassa on lasikuoret ja tekoäly.

© HTC

HTC-puhelin kahdella näytöllä ja tekoälyllä

HTC U Ultra on uusi huippumalli, jossa on lasikuoret ja tekoäly.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017 teksti C. Slot

HTC:n vuoden 2017 lippulaivamalli HTC U Ultra on kokonaan lasipintainen.

HTC on antanut pintaratkaisulle nimen Liquid Surface, koska se jäljittelee yhtiön mukaan veden pintajännitystä.

U Ultrassa on kaksi näyttöä. 5,7-tuumaisen quad hd -näytön lisäksi yläpuolella on kaksituumainen vilkaisunäyttö, josta pääsee nopeasti ilmoituksiin, sovelluksiin ja yhteystietoihin.

Oppii käyttäjältään

Puhelimessa on Sense Companion, koneoppiva avustaja. Se oppii käyttäjänsä tavoille ja antaa niiden perusteella neuvoja.

Sense-avustaja voi esimerkiksi neuvoa pukeutumaan vallitsevan säätilan mukaan ja kehottaa lähtemään aikaisemmin töihin, jos keli on huono. Samoin se voi neuvoa ottamaan varavirtalähteen mukaan, lataustilasta riippuen.

HTC on julkistanut myös edullisemman HTC U Play -puhelimen, jossa on hieman pienempi näyttö ja vähemmän vääntöä kun U Ultrassa. 

Molemmat mallit tulevat myyntiin maalis-huhtikuussa. HTC U Ultra tulee myyntiin brilliant black -värisenä 799 euron suositushintaan j. HTC U Play 499 euron hintaan.

HTC U Play on mm. pienemmällä näytöllä varustettu U Ultraa edullisempi malli.

© @ HTC

HTC U Ultran ominaisuudet:

Suoritin: Snapdragon 821, quad-core, 2,15 GHz

Muisti: 4 Gt

Tallennustila: 64/128 Gt + muistikorttipaikka

Näyttö: 5,7" + 2,0" apunäyttö

Tarkkuus: 2560 x1440 + 160x1040 px

Liitännät: nfc, bluetooth, wlan 802.11ac

Akku: 3000 mAh

Käyttöjärjestelmä: Android 7.0

Mitat: 16,2 x 7,9 x 0,3-0,7 mm

Kamera: 16 Mpix (etu, 12 Mpix (taka)

Lisätietoja HTC U Ultrasta on valmistajan sivuilla.

Ehkä sinua kiinnostaa...