planetboard_01

Espoolaisen Planetboardin kätkentäpeli houkuttelee pelaajat ulos

Suomalainen peliteollisuus synnyttää tasaista tahtia potentiaalisia menestystarinoita. Nyt joukkoon liittyy espoolainen startup-yhtiö Planetboard, jonka ulkona liikkumiseen ja karttasovelluksiin perustuva OutCatch-kätkentäpeli on juuri julkaistu Applen App Storessa.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Espoolaisen Planetboardin OutCatch-kätkentäpeli täydentää liikunnallisten mobiilipelien vielä harvaa valikoimaa. Samalla se on jälleen uusi esimerkki siitä, että kotimainen peliteollisuus tuottaa jatkuvasti uusia ja kansainvälisesti kiinnostavia innovaatioita.

”Liikkumattomuus on maailmanlaajuinen ongelma ja liikuntaan kannustaville sovelluksille on nyt kasvavaa kysyntää”, toteaa Planetboardin toimitusjohtaja Matti Kuha.

OutCatch hyödyntää samoja aineksia kuin esimerkiksi geokätkentä tai kaikille suomalaisille tuttu Afrikan Tähti-lautapeli. Tavoitteena on löytää lähimaastoon kätkettyjä virtuaalisia aarteita ja kerätä niistä pisteitä ja rahaa.

Karttasovelluksia ja paikannusteknologiaa hyödyntävän OutCatchin pelaaminen ei onnistu kotisohvalta. Päinvastoin, pelaajan on lähdettävä liikkeelle ja suunnistettava älypuhelimen kartalla vihjattujen kätköjen luo, joita muut OutCatchia pelaavat ovat sinne asettaneet.

Kätköjä voi hakea ja löytää aivan kotinurkilta, mutta myös kilometrien päästä kotoa.

”Pelaaminen on useimmiten passiivista sisällä istumista. OutCatch estää tätä koppiutumista ja vie pelaajan ulos raittiiseen ilmaan. Samalla se tutustuttaa pelaajansa kodin lähiympäristöön aivan uudella tavalla”, Kuha selvittää.

Globaalisti tarjolla App Storessa

Peli on ollut kesäkuun loppupuolelta lähtien maksutta ladattavissa Applen AppStoressa. Matti Kuha uskoo OutCatchin herättävän maailmanlaajuista kiinnostusta varsin laajassa käyttäjäkunnassa. Konsoli- ja mobiilipelaajien keski-ikä on Suomessa ja maailmalla noin 35 vuotta, mikä saattaa olla monelle yllätys.

Planetboardin seuraava peli on jo kehitteillä. Siinäkin ideana on hyödyntää paikannustekniikkaa ja viedä pelaaja ulos liikkumaan.

”Haluamme räiskinnän ja kaahaamisen sijasta kannustaa pelaajia ulkoiluun ja liikuntaan. Nostamme pölyttyneet pelilaudat kaapista ja teemme niistä uudenlaisia ulkoilusovelluksia”, Kuha tiivistää.

Ehkä sinua kiinnostaa...