USB 1 ilmestyi vuonna 1996. USB 2 näki päivänvalon vuonna 2000, ja USB 3 tuli markkinoille 2008.
Standardin nimeämiskäytäntö alkoi myös vähitellen monimutkaistua.
Tähän asti on laiteostoksilla ollut vain tavanomaisen hankalaa selvittää, minkälaista USBia tarvitsee ja mikä sopii mihinkin.
Nyt USB-väylätekniikan kehittämisestä vastaava USB-IF-ryhmittymä (USB Implementers Forum) pistää uuden standardin myötä USB-liitäntöjen nopeuksien nimet uusiksi.
Alla on pikakatsaus uuteen standardiin ja sen tuomiin muutoksiin. Uusien nimien kanssa saa kaupassa olla tarkkana, kun on hankkimassa uutta väylää tukevaa laitetta.
Jotta laiteostoksilla ei jatkossakaan selviäisi ilman ihmettelyä termiviidakossa, eri USB-nopeuksille annetaan varsinaisen nopeuserittelyn lisäksi vielä markkinointinimet, joita laitevalmistajat käytävät tuotepaketeissaan ja mainoksissaan.
Kolme USB 3.2 -versiota
Tänä vuonna markkinoille tuleva uusi standardi USB 3.2, joka esiteltiin jo vuonna 2017, on nyt määritelty valmiiksi. Nyt kaikki, myös vanhat määritelmät, saavat uudet nimet. Jatkossa käytössä on kolme USB 3.2 -versiota, jotka ovat tässä vanhimmasta uusimpaan:
-
USB 3.2 gen 1 on viiden gigabitin kaistanleveydellä varustettu liitäntä. Liitäntätekniikan nimi on tähän asti ollut USB 3.1 Gen 1.
Markkinointinimi on jatkossa SuperSpeed USB. -
USB 3.2 gen 2 on 10 gigabitin kaistanleveydellä varustettu liitäntä.
Liitäntätekniikan nimi on tähän asti ollut USB 3.1 Gen 2.
Markkinointinimi on jatkossa SuperSpeed USB 10Gbps. - USB 3.2 gen 2x2 on uusi, 20 gigabitin kaistanleveydellä varustettu liitäntä. Markkinointinimi on SuperSpeed USB 20Gbps.
Tarkista USB 3.2:n nopeusluokka
USB 3.2 Gen 2x2 yltää aikaisempaan standardiin verrattuna kaksinkertaiseen nopeuteen, koska se siirtää tietoa kahdessa väylässä samanaikaisesti. Kahteen kanavaan päästään vain C-tyypin liittimellä.
Yhteensopivien laitteiden valintaa helpottaa hieman se, että pelkän USB 3.2 -merkinnän lisäksi nopeinta standardia tukevia laitteita markkinoidaan SuperSpeed USB 20Gbps -nimellä.
Pelkkä USB 3.2 -merkintä voi hämätä, jos tiedoista ei ilmene, mihin nopeusluokkaan laite kuuluu, koska sama 3.2-merkintä voi viitata kolmeen eri nopeuteen. USB 3.2 on kuitenkin taaksepäin yhteensopiva, joten liitäntä toimii myös hitaampien laitteiden kanssa.

Kaikkien laitteiden on tuettava nopeinta USB 3.2 -tekniikkaa, kun haluat käyttää vauhdikkainta tiedonsiirtoväylää.
USB4 odottaa jo kulman takana
USB 3.2 ei vielä ole edes käytössä, mutta USB-IF ehti jo ilmoittaa USB 3.2:n seuraajasta.
USB 4.0, josta käytetään myös ytimekästä nimeä USB4, tuplaa taas tiedonsiirtonopeuden.
Tieto siirtyisi yhteensopivien laitteiden ja kaapeleiden kautta maksimissaan 40 gigabittiä sekunnissa. Teoriassa siis viiden gigatavun video siirtyisi sekunnissa.
USB 4.0 -tiedonsiirtotekniikkaa odotellaan markkinoille aikaisintaan vuonna 2020.
USB 3.2 -määritelmät:
USB 3.2 gen 1
SuperSpeed USB
- Tiedonsiirtonopeus 5 gigabittiä sekunnissa (5 Gbit/s).
- Aikaisempi nimi USB 3.1 Gen 1 (USB 3.1 SuperSpeed).
USB 3.2 gen 2
SuperSpeed USB 10Gbps
- Tiedonsiirtonopeus 10 Gbit/s.
- Aikaisempi nimi USB 3.1 Gen 2 (USB 3.1 SuperSpeed+)
USB 3.2 gen 2x2
SuperSpeed USB 20Gbps
- Tiedonsiirtonopeus 20 Gbit/s.