AOC Q2778VQE:n paneelin tn-tekniikka mahdollistaa huikean, ainoastaan yhden millisekunnin vasteajan. Samalla 2560 x 1440 pikselin tarkkuudella varustetussa, ips-paneelia käyttävässä huippunäytössä ei päästä kuin 12 millisekunnin vasteaikaan. Toki ips-paneelissa on paremmat katselukulmat, mutta ei AOC:n näyttö normaalikäytössä häviä lähes kolme kertaa kalliimmalle kollegalleen, ainakaan silmämääräisesti tarkasteltuna.
AOC:n näytössä on monipuoliset säädöt. Säätövalikko, vaikka onkin suomenkielinen, vaatii hieman totuttelua, mutta osaava harrastaja voi säätää lähes mitä tahansa.
Ruudulta voi esimerkiksi valita halutun kokoisen alueen, jonka kirkkautta ja kontrastia voi säätää erikseen. Tarjolla on myös esiasetuksia erilaisia näyttötiloja varten. Säätöpainikkeet on sijoitettu nykytyyliin alareunan alle, joten virhepainalluksia tulee helposti.
Kömpelösorminen testaaja toivoisi, että näyttöjen suunnittelussa voitaisiin hieman tinkiä kehysestetiikasta ja painikkeet sijoitettaisiin näkyville ja näkyvästi. Varsinkin kun tehtaalla säädettyjä näyttöasetuksia tulee usein rukattua omaan silmään sopiviksi - ja joskus niitä on jopa pakko muokata. AOC:n näytössä säätöihin pääsee kuitenkin käsiksi myös ohjelmallisesti.
Näyttö on helppo ottaa käyttöön. Jalustan kiinnityksenkään kanssa ei tarvitse tapella, sillä jalustan saa näppärästi kiinni yhdellä sormiruuvilla. Käytännössä laite on heti valmis käyttöön, kun näyttökaapeli ja virta on kytketty.
Ergonomiaa ei juuri jalustan säädöissä ole, mutta sen sijaan näytön asetuksissa on taukomuistutus. Ruudulle tunnin välein muutamaksi sekunniksi ilmestyvä muistutus on aiheellinen kehotus pitää pieni paussi.
Liitännät ovat monipuoliset, sillä näytön voi kytkeä displayport-liitännän lisäksi hdmi:n, dvi:n ja vga:n kautta. Vanhalla analogisella vga-liitännällä päästään kuitenkin ”vain” full hd -tarkkuuteen.
>> AOC Q2778VQE - ominaisuudet:
Koko: 27” Tarkkuus: 2560 x 1440 pikseliä (wqhd) Paneeli: Tn, led-taustavalaistu Kuvasuhde: 16:9 Vasteaika: 1 ms Liitännät: D-sub, dvi, hdmi, displayport Ergonomia: Kallistus -4 - 21? Kulutus: 45 W Takuu: 3 v Muuta: Mukana tulee mm. virranhallintaohjelmisto ja säätöohjelmisto Hinta: 399 €