BackBeat

Saundia salille ja salonkiin

Varsinkin ammattikuulokkeistaan tunnetun Plantronicsin kuluttajamallistoon on tullut kaksi uutuutta, BackBeat Pro -vastamelukuulokkeet ja BackBeat Fit -sporttikuulokkeet. Molempien kiinnostavana ominaisuutena on erityisesti niiden langattomuus. KotiMikro kokeili kuulokkeita sohvalla ja salilla ja yllättyi laitteiden hyvästä soundista.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Molemmat kuulokkeet käyttävät bluetooth-yhteyttä. BackBeat Pro -vastamelukuulokkeet voi lisäksi yhdistää kahteen laitteeseen samanaikaisesti, esimerkiksi puhelimeen ja tablettiin. Bluetooth-parituksen jälkeen kuulokkeet tunnistavat jatkossa lähistöllä olevat paritetut musiikkilähteet ja kytkeytyvät niihin automaattisesti. Kun toisesta lähteestä keskeyttää toiston, kuulokkeet siirtyvät toistamaan toisesta lähteestä.

Yhteys syntyy nopeasti ja helposti Yhteys puhelimeen tai tablet-laitteeseen syntyy todella nopeasti ja vaivattomasti. Kuulokkeet tarvitsee vain kerran valita puhelimen bluetooth-asetuksista. Nfc-tekniikaa käyttävällä mobiililaitteella yhteyden luonti BackBeat Pro -kuulokkeisiin ei enää voisi olla helpompaa, sillä riittää, kun koskettaa puhelimella tai tabletilla vasenta kuulokekuppia, niin nfc herättää mobiililaitteen bluetoothin, eikä käyttäjän tarvitse kuin hyväksyä näytölle tuleva yhteysilmoitus.

Kun kuulokkeisiin naksauttaa virran päälle, miellyttävä naisääni ilmoittaa, että virta on kytketty ja bluetooth-paritus on käynnissä. Jos yhteys on jo luotu aiemmin, ääni kertoo, että puhelimeen on yhteys. Suomen kieltä kuulutuksiin ei ainakaan vielä ole saatavilla, mutta englannin lisäksi 14 kielivaihtoehdon valikoimasta löytyy muun muassa ruotsi.

Äänenlaatu on hämmästyttävän hyvä. Puristi hifisti tietty julistaisi tähän, että johdolliset kuulokkeet ovat toki eri juttu, mutta ainakaan testaajan korva ei huomannut mitään ylimääräisiä suhinoita, joita langattomuus olisi aiheuttanut ääneen. Vanhoihin radiotekniikkaa käyttäviin langattomiin kuulokkeisiin verrattuna bluetooth-kuulokkeet ovat joka tapauksessa aivan eri luokkaa. Lisäksi langattomuuden tuoma käyttömukavuus on omaa luokkaansa.

Inhimillistä imurointia Akkukestoa ei varsinaisesti mitattu, mutta vajaan kahden viikon testauksen aikana BackBeat Pro -kuulokkeita ei tarvinnut ladata uudelleen lainkaan, vaikka niitä käytettiin kotioloissa lähes joka päivä jonkun aikaa. Vastamelutoimintoa testattiin käytännön syistä myös kotona, niin että testaaja sai imuroida kuulokkeet päässään. Imurointi oli tavallista siedettävämpää kidutusta, kun korviin sai valita mieleistään musiikkia ja imurin jyrinä häipyi taustalle vain lieväksi puhinaksi. Vastamelutoiminnosta on varmasti iloa lentomatkoilla, mutta tätä ei ollut mahdollista kokeilla testin aikana.

BackBeat Pro -kuulokkeet ovat 340-grammaisina kevyet pitää. Sangassa on vakaa säätö, ja sanka pitää kuulokkeet paikallaan myös liikkuessa, kuten kävellessä tai imuroidessa. Korvakupit istuvat hyvin, eivätkä esimerkiksi paina mitenkään huomattavasti silmälasin sankaa pitkissäkään kuuntelusessioissa.

BackBeat Fit -sporttikuulokkeet pääsivät kuntosalille, jossa ne vauhdittivat muun muassa kolmen vartin cross trainer -sessiota. Kuulokkeet pysyivät hyvin päässä koko hikisen treenin ajan. Kevyinä niitä tuskin huomaa ja napit istuvat napakasti korviin. Napit ovat kiinteät, mutta ainakaan normaalikorvainen testaaja ei vaihtonappeja kaivannut.

BackBeat Fit -kuulokkeet ovat todella kevyet – 24-grammaisina niitä tuskin huomaa, ja joustava sanka toimii hyvin yhdessä korvan ja silmä- tai aurinkolasien kanssa. Keveydestä huolimatta ne pysyvät päässä kovassakin liikkeessä.

Fit-kuulokkeissa on luonnollisesti pienen koon takia pieni akku, joten niille luvataan kuunteluaikaa kahdeksaksi tunniksi, kun Pro-kuulokkeille luvataan 24 tuntia. Kokeiluperiodin aikana Fit-kuulokkeita ei myöskään tarvinnut ladata kertaakaan, vaikka ne olivat vajaan kahden viikon aikana käytössä lähes joka toinen päivä.

Fit-kuulokkeiden mukana tulevasta kuljetuspussukasta saa ympäri kääntämällä trendikkään neonvärisen käsivarsikotelon puhelimelle. Puhelin on paremmassa turvassa käsivarsikotelossa kuin treenihousujen tai -paidan taskussa, josta puhelin voi pudota tai sen voi vahingossa kolhaista kuntoilulaitteeseen.

Sovelluksen avulla voi helposti pitää BlackBeat Fit -kuulokkeet ajan tasalla. Sovellus tarkistaa päivitystarpeen, pyytää käyttäjää kytkemään kuulokkeet virtalähteeseen ja asentaa sitten firmware-päivityksen parissa minuutissa bluetoothin kautta.

Hyödyllisiä ominaisuuksia Säädöt ovat molemmissa malleissa periaatteessa samanlaiset, toki sporttikuulokkeissa pienemmät ja vaativat hieman totuttelua. Molemmilla kuulokkeilla voi vastata puheluun näppärästi napauttamalla oikeanpuoleista kuuloketta, josta voi myös säätää äänenvoimakkuutta. Musiikin toisto jatkuu taas, kun puhelu päättyy.

Puhelun laatu on erinomainen, eikä mikrofoni nappaa mitään taustahälyä keskusteluun.

Vasemmanpuoleisesta kuulokkeesta voi hallita toistoa. Napauttamalla voi pysäyttää toiston ja jatkaa sitä, ja pyöräkytkimellä voi vaihtaa kappaletta.

BackBeat Pro -kuulokkeiden nokkeliin ominaisuuksiin kuuluu muun muassa automaattinen toiston keskeytys, kun kuulokkeet nostaa pois korvilta. Toisto jatkuu taas, kun kuulokkeet asettaa paikoilleen. Kuulokkeet voi myös vaimentaa painikkeella, jolloin kuulee mitä ympärillä tapahtuu ja voi vaikka keskustella ottamatta kuulokkeita pois korvilta.

BackBeat Pro -kuulokkeita voi käyttää myös johdollisina, jolloin akkuvirtaa ei tarvita. Tämä on kätevä ominaisuus, jos kuulokkeista loppuu virta reissussa, eikä niitä pääse lataamaan.

Mitään varsinaista moitittavaa on vaikea löytää kummastakaan mallista. Kuulutuksia olisi tietysti mukava kuunnella suomeksi, kun kuulokkeet kerran puhuvat ja niitä täällä myydään. Muuten Plantronicsin uutuuksissa ei närästä kuin hinta. Langattomuus ja muut hyödylliset ominaisuudet rokottavat lompakkoon aika loven.

Plantronics BackBeat Fit- kuulokkeet

+ Johdoton mukavuus

+ Hyvä ääni

+ Monipuoliset ominaisuudet

+ Istuvat hyvin

- Kova hinta

BackBeat Pro -kuulokkeet 259 €

BackBeat Fit -kuulokkeet 159 €

Lisätietoja BackBeat Pro -kuulokkeista

Lisätietoja BackBeat Fit -kuulokkeista

Plantronics-kuulokkeiden maahantuoja on Insmat Oy.

Ehkä sinua kiinnostaa...