Ello on kutsuperusteinen sosiaalinen media. Se on tehnyt lupauksen pysyä puhtaana mainoksista ja pysyä some-verkostoitumisen ydintarkoituksessa. Ello ei myy käyttäjätietoja eteenpäin, eikä siinä ole pakko esiintyä omalla nimellään.
Turhat liitäkesovellukset, pelit ja kaikenlainen perusajatukseen kuulumaton ylimääräinen ovat poissa. Oman profiilin voi myös asettaa salaiseksi, minkä ominaisuuden rippeetkin on Facebookista puolitoista vuotta sitten poistettu.
Ello.co -sivuston mukaan joukkoon pääseminen ei ole ollut turhan helppoa. Alkuvauhdissa jäsenhakemuksia on parhaimmillaan tullut noin 30 000 kappaletta tunnissa. Nyttemmin markkinointiajatus tee palvelustasi haluttu ja trendikäs on rapissut, kun käyttäjät ovat kohdanneet Ellon realismin.

'ello, 'ello. Kuuleeko joku? Ellon askeettisessa ympäristössä voi suomipoika alkuun olla yksinäisissä tunnelmissa.
Hitaasti kasvava nettiheimo
Ennen hakutoiminnon lisäämistä Ellosta oli vaikea löytää ketään, vaikkapa suomalaisia ihmisiä. Tämä johtuu siitä, että Ello on halunnut kasvaa valikoidusti. Mukaan tulleet ovat kutsuneet tuttujaan ja he edelleen tuttujaan.
Aalto on saavuttanut Suomen hitaasti, mutta saavuttanut kuitenkin – ja kaiketi alkuperäiselle nettiheimolle uskollisena, mikäli näin voi päätellä käyttäjäkunnasta. Siihen kuuluu paljon tieteen, taiteen ja kaikenlaisen marginaalin edustajia.
Paljon työtä vaativana järjestelmänä Ellon on pakko olla kaupallinen palvelu. Tulot pitäisi puristaa lisäpalveluista, esimerkiksi omien ryhmien muodostamisesta. Ollaanko siitä valmiita maksamaan? Ehkä, sillä Facebookin jättänyt nuori sukupolvi on siirtynyt Kik!iin, WhatsAppiin ja Instagramiin. Ainoa, mikä mainituista uupuu, on juuri organisoituneet ryhmät, jotka näkyvät ulospäin ryhminä.
Ainakin Ello aktiivisesti tarjoaa tietoja taipaleensa askeleista. Joka viikko tulee jotakin uutta, viimeisempänä Ello-mobiilisovelluksen julkaiseminen iPhoneen.