Nyt julkaistuista luonnoskirjakokonaisuuksista laajin on Ateneumin ystävien viime syksynä museolle tekemä lahjoitus, johon kuuluu viisi Helene Schjerfbeckin luonnoskirjaa. Luonnoskirjoissa on muun muassa Schjerfbeckin piirustuksia lapsuuden ajalta sekä luonnoksia nuoruuden teoksiin. Ne sisältävät kuvia eläimistä, henkilöistä ja maisemista.
Samalla julkaistaan kolmekymmentäyksi luonnoskirjaa seitsemältä muulta taiteilijalta. Mukana on useita Albert Edelfeltin ja Eero Järnefeltin luonnoskirjoja sekä muutamia luonnoskirjoja Magnus Enckelliltä, Ragnar Ekelundilta, Werner Holmbergiltä, Maria Wiikiltä ja Ferdinand von Wrightiltä. Kaikkein vanhimmat ovat kaksi Werner Holmbergin luonnoskirjaa vuosilta 1859 ja 1860.
Ateneumin taidemuseon kokoelmissa on yhteensä yli 800 luonnoskirjaa. Valtion taidemuseon konservointilaitos on konservoinut ja Kuvataiteen keskusarkisto digitoinut luonnoskirjoja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella. Projekti on osa kulttuuriperinnön digitointihankkeita ja kytkeytyy Kansalliseen digitaaliseen kirjastoon. Rahoituksella on turvattu vanhojen ja hauraiden, erityisesti 1800-luvun taiteilijoiden luonnoskirjojen säilyminen, ja saatettu ne kaiken yleisön nähtäville internetissä.