Nettitutka on verkkojen mittausohjelmisto, jonka avulla kuka tahansa voi anonyymisti mitata mobiiliyhteyksien laatua ja jakaa tiedon muille käyttäjille. Ohjelma mittaa yhteyden laatua ja nopeutta, kerää mittaustulokset tietokantaan ja esittää kartalla, minkälaiset internetyhteydet eri paikkakunnilla ovat. Matkapuhelinvalmistajat ja operaattorit voivat hyödyntää tietoa parantaakseen matkapuhelimien internetyhteyksiä.
”Palvelussa siis suomalaiset kertovat toisilleen, missä mobiiliyhteydet toimivat ja missä eivät. Palvelun avulla käyttäjät näkevät esimerkiksi mobiiliverkkojen todelliset peittoalueet ja voivat vertailla eri operaattoreita”, selittää professori Jukka Manner Aalto-yliopiston tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitokselta, jossa palvelu on kehitetty.
”Sovellusta ja tietokantaa käytetään myös tutkimukseen, esimerkiksi verkkojen pullonkaulojen etsimiseen ja signaalin käyttäytymisen mallintamiseen erilaisissa ympäristöissä. Sillä voidaan myös tutkia puhelimien laadun vaikutusta verkkoyhteyksien laatuun, sillä esimerkiksi älypuhelimissa on paljon laadullisia eroja internetyhteyden nopeuksissa”, kertoo Nettitutkan projektipäällikkö Sebastian Siikavirta.
Nettitutkassa mitataan ja tallennetaan mm. paikkatiedot, lähetys- ja vastaanottonopeus mittauspalvelimelta, kahdensuuntainen viive, laitteen valmistaja ja malli, operaattori, tukiasema, signaalivoimakkuus sekä käytetty verkkoteknologia. Palvelu ei tallenna eikä yhdistä henkilötietoja.
Ohjelmaan on mahdollista kirjautua käyttämällä Googlen tunnistautumista, jonka avulla käyttäjä voi selata omia mittauksiaan Nettitutka-sivustolta. Ohjelma ei saa näistä palveluista käyttäjän tietoja, eikä mitattuja tietoja jaeta kyseisille palveluille.
Sovellus on haettavissa ilmaiseksi sovelluskaupoista ja internetistä Android-, Symbian-, iOs-, Maemo- ja Meego-alustoille. Applen kaupassa voi olla saatavissa vanha versio, mutta se tulee päivittymään pian.
Palvelu laajennetaan myöhemmin koskemaan myös langallisia ja langattomia laajakaistoja. Nyt julkaistaan palvelun ensimmäinen versio. Palvelua kehitetään jatkuvasti. Lisää vertailuja sekä ominaisuuksia julkaistaan asteittain.
”Kaikenlaisia kehitysideoita otetaan mielellään vastaan, jotta palvelusta saadaan mahdollisimman hyödyllinen suomalaisille”, Jukka Manner lisää.